Asiantuntijoiden mukaan Venäjän iskut Ukrainan energiainfrastruktuuriin ovat tulevana talvena edellisiä vuosia pahempia. Asiasta kertoo CNN.
Venäjä on kiihdyttänyt iskujaan uusien rauhanneuvottelujen kynnyksellä. Venäjän ilmahyökkäysten ”selkeänä tavoitteena on tuhota Ukrainan talous”, sanoo John Lough.
Loughin mukaan Vladimir Putin haluaa tuhota Ukrainan talouden, sillä hän ei pysty voittamaan Donbasissa sotilaallisin keinoin. Tilanteeseen vaikuttaa Ukrainan suhteellisen menestyksekäs kesä rintamalla.
Cristian Vlas sanoo, että ”näemme kauhean humanitaarisen tilanteen tänä talvena ja paljon aikaisemmin kuin viime vuonna”.
Venäjä on iskenyt säännöllisesti teollisuusvarastoihin, rautateihin sekä terästeollisuuteen. Lisäksi kohteena ovat olleet maatalous sekä aikaisemmin rauhaan jätetyt energiainfrastruktuurin osat.
Venäjä on suorittanut iskuja päiväsaikaan, jolloin ne häiritsevät mahdollisimman paljon arkista talouselämää.
Ukrainan ulkoministeri Andrii Sybiha varoittaa tulevasta talvesta.
– Moskova pyrkii tarkoituksella jättämään miljoonat ukrainalaiset ilman sähköä, lämmitystä ja vettä talven lähestyessä. Venäjä pyrkii saavuttamaan kylmyydellä ja pimeydellä niitä asioita, joihin se ei taistelukentällä pysty.
Tällä hetkellä Ukraina kärsii eniten siviilitappioita sitten vuoden 2022, jolloin Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyssodan.