Yölento laskeutui Pjongjangiin aamulla. Kuvakaappaus/Flightradar24

Vladimir Putiniin liitetty erikoislentokone ilmestyi Pohjois-Koreaan

Venäjän valtion koneen kerrotaan kuljettaneen aiemmin diktaattorin delegaation jäseniä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän valtiojohtoa lennättävä Il-96-300-lentokone on laskeutunut Pohjois-Korean pääkaupunki Pjongjangiin. Julkisesti saatavilla olevien lentotietojen perusteella kone lähti Moskovasta Suomen aikaa yhdeltätoista illalla ja saapui Pjongjangiin tänään aamulla.

Kone on ollut Kremlin käytössä ja lennättänyt tiettävästi diktaattori Vladimir Putinin tiimin jäseniä. Lennosta tässä uutisoivan NKNewsin mukaan kyseinen kone saattoikin kuljettaa korkean tason delegaation erakkovaltioon.

Pjongjang tai Moskova ei ole kuitenkaan tiedottanut minkäänlaisesta vierailusta.

Pohjois-Korea on julkisuudessa liikkuvien tietojen perusteella ryhtynyt lähettämään aseiden lisäksi myös joukkoja Ukrainan rintamalle.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoi eilen illalla X:ssä julkaisemassaan videossa, että rintamalle on tulossa jo ainakin kaksi 6000 miehen vahvuista prikaatia Pohjois-Koreasta.

Mediatietojen mukaan pohjoiskorealaisia upseereita on jo kaatunut taisteluissa Ukrainan joukkoja vastaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)