Yhdysvaltain presidentti Joe Biden allekirjoitti Ukrainalle tarkoitettua Lend-Lease-apua koskevan laki 9. toukokuuta 2022. Kuutta päivää aiemmin se oli hyväksytty kongressissa murskaluvuin 417–10. Lain tarkoitus oli mahdollistaa toisen maailmansodan esikuvansa ase- ja varustetoimitukset ilman etumaksuja tai viivästyksiä.
Lokakuussa 2023 laki kuitenkin vanhentui eikä Ukraina saanut Lend-Leasen puitteissa Yhdysvalloilta mitään aseistusta tai varustusta. Historiallinen mahdollisuus Ukrainan tukemiseksi jätettiin käyttämättä.
Vladimir Putinin talousneuvonantajana vuosina 2000–2005 toiminut Andrei Illarionov sanoo, että virolaiselle tiedejulkaisulle Fortelle, että ”Bidenin hallinto otti alusta lähtien suunnaksi olla käyttämättä Lend-Leasea”.
– Ihmiset, jotka eivät sitä ymmärtäneet, jatkoivat sen toivomista, että Lend-Lease käynnistettäisiin, paikallinen ukrainalaisyhteisö järjesti asiasta jopa mielenosoituksia Valkoisen talon edessä. Mutta Bidenin hallinto pysyi tiukkana: Lend-Leasea ei käytetty.
Illarionovin mukaan ”valitettavasti Lend-Leasen heikentämistä tukivat myös ukrainalaispäättäjät, etunenässä Ukrainan Yhdysvaltain-suurlähettiläs Oksana Markarova ja sellaiset toimijat, kuten Oleksi Arestovytš”.
– Näin Lend-Lease torpedoitiin ja viime vuoden lopulla vanheni Lend-Lease-laki. Kun Yhdysvaltojen ukrainalaisyhteisö pyysi sitä jatkamaan myös vuodelle 2024, demokraattienemmistöinen senaatti torjui esityksen, vaikka republikaanienemmistöinen alahuone sitä kannatti. Koska Lend-Leasen upottivat demokraatit, selvää on, että tilaajana oli Bidenin oma hallinto.
Illarionov huomauttaa, että Ukrainan Lend-Leasen pani alulle republikaanisenaattori John Cornyn.
– Lailla oli vuonna 2022 senaatissa sekä republikaanien ja demokraattien tuki. Mutta sen epäonnistumisesta voi syyttää ainoastaan Bidenin hallintoa.
“Puheiden sijaan tärkeintä ovat teot”
Biden on käyttänyt kovia sanoja Putinista, kutsuen tätä huoranpenikaksi ja huligaaniksi, mutta Illarionovin mukaan Biden vain peittelee tällä ”toimimattomuuttaan tai sitä, että hänen hallintonsa on päättänyt toimia päinvastaisesti”.
Donald Trump sen sijaan puhuu diktaattoreille käyttäen pehmeää kieltä. Illarionov myöntää, että toiset näkevät siinä Trumpin ihailevaa suhtautumista, mutta pitää sitä toissijaisena aiheena.
– Toisaalta jos katsomme, mitä tehtiin Trumpin kaudella, emme voi ohittaa sitä, että Syyriassa Deir es-Zorissa tuhottiin Wagner-yksikkö, hänen aikanaan väheni Donbasissa kaatuneiden ukrainalaisten määrä 16-kertaisesti ja Trump antoi ensi kertaa luvan toimittaa Ukrainalle aseita sekä kumosi Barack Obaman asettaman asevientikiellon, mainitsee Illarionov esimerkkeinä.
Lisäksi hän huomauttaa, että Trumpin aikana Yhdysvallat hyväksyi niin sanotun Krimin julistuksen, jonka mukaan Yhdysvallat ei tule koskaan tunnustamaan Krimin yksipuolista liittämistä Venäjään.
– Obaman ja Bidenin aikana mitään tällaista ei tehty, toteaa Illarionov.
Taloustietelijä painottaa, että puheiden sijaan tärkeitä ovat teot.
– On kaksi erilaista poliittisen käyttäytymisen tyyliä. Ensimmäinen on, että puheissa ollaan kovia ja tehdään vähän tai ei mitään. Toinen on, että puhutaan pehmeämmin, mutta sen sijaan jotain tehdäänkin.
Hän huomauttaa Yhdysvaltain presidentti Theodore Rooselveltin aikanaan sanoneen, että “puhu pehmeästi ja kanna suurta keppiä”.
– Tätä tyyliä ovat myöhemmin noudattaneet eri Yhdysvaltain presidentit, esimerkiksi Ronald Reagan. Valitettavasti Bidenin tyylinä on käyttää suuria sanoja ja kiivailla kaikkien kanssa, mutta hänellä on samalla selkänsä takana tyhjät kädet vailla astaloa.
Illarionovin mielestä kyse ei ole senaatista tai kongressista, republikaaneista tai demokraateista, koska “heistä enemmistö tukee amerikkalaisen yleisön tapaan Ukrainaa”.
Hänen mukaansa kyse on “Bidenin hallinnosta, joka on tällaisen käyttäytymistavan omaksunut.
Illarionov valittelee Yhdysvalloissa vain pienen vähemmistön ymmärtävän tilanteen vakavuuden. Näin ollen hän katsoo, että, “jos nykyinen politiikka jatkuu, länsimaiden tappio Ukrainassa on väistämätöntä”.
– Se on epämiellyttävää ja vaikeaa tunnustaa, mutta valitettavasti tällä hetkellä se on niin. Niin kauan kuin länsimaiden oleellisimmat toimijat eivät ymmärrä, mitä tapahtuu, on tappioriski erittäin korkea.