Vladimir Putinin olinpaikkaa salataan – toimittajat tutkivat jopa huonekasveja

Kremlin isännän liikkeet salataan niin tarkasti, etteivät julkistetut tapaamiset välttämättä paljasta, missä ja milloin hän on ollut.
Venäjän valtionmedian mukaan Vladimir Putin johtamassa turvallisuusneuvoston kokousta 14. elokuuta 2026. AFP / LEHTIKUVA / ALEXANDER KAZAKOV
Venäjän valtionmedian mukaan Vladimir Putin johtamassa turvallisuusneuvoston kokousta 14. elokuuta 2026. AFP / LEHTIKUVA / ALEXANDER KAZAKOV

The New York Times (NYT) kertoo Kremlin harhautusjärjestelmä ulottuvan identtisiin työhuoneisiin, viiveellä julkaistaviin tapaamisiin, salaiseen panssarijunaan ja mahdollisesti jopa Moskovassa liikkuviin valeautosaattueisiin.

Venäläistoimittajat ovat jo pitkään havainneet, etteivät Kremlin julkaisemat videot välttämättä kerro, missä Putin todellisuudessa on tai milloin tapaaminen on järjestetty.

Tänä vuonna toimittajat kiinnittivät huomiota Putinin työhuoneessa näkyvien kasvien lehtiin. Niiden kuihtuminen ja myöhempi näennäinen palautuminen viittasivat siihen, että Kremlin julkaisemat tapaamiset oli kuvattu eri järjestyksessä ja eri päivinä kuin yleisölle annettiin ymmärtää.

Venäläisessä mediassa tällaisille viiveellä julkaistaville Putin-tapaamisille on oma nimityksensä, konservy, eli säilykkeet.

”Putinin julkisuuskuva on alusta loppuun asti valhetta”

Maanpaossa työskentelevä venäläistoimittaja Farida Rustamova kertoo NYT:ille, että Putinin keskustelukumppanit ovat toisinaan puhuneet televisioiduissa tapaamisissa jo vanhentuneista tapahtumista. Ainakin yhdessä tapauksessa henkilön vaatteet ja hiustyyli eivät vastanneet hänen muita esiintymisiään samalta ajalta.

Tutkiva toimittaja Mihail Rubin kertoo havainneensa jo vuosia sitten, etteivät Kremlin ilmoittamat tapaamiset välttämättä tapahtuneet silloin, kun ne julkistettiin. Hän oli kerran nähnyt Putinin turvallisuusneuvoston jäsenten saapuvan kokoukseen, jonka Kremlin viestintä julkisti vasta päiviä myöhemmin aivan kuin tapaaminen olisi tapahtunut silloin.

Rubinin mukaan kokemus muutti hänen käsityksensä siitä, miten Kremlin Putin-kuvaa rakennetaan.

– Putinista rakennettu julkinen kuva on keksitty. Se on alusta loppuun silkkaa valhetta, Rubin sanoo.

Rubinin johtama Proekt paljasti jo vuonna 2020, että Putinilla on eri puolilla Venäjää lähes identtisiä työhuoneita. Moskovan lähistöllä ja Sotšissa sijaitsevat tilat on rakennettu näyttämään kamerassa samoilta, jolloin videokuvasta on vaikea päätellä presidentin todellista sijaintia.

Pienet yksityiskohdat ovat kuitenkin paljastaneet eroja. Toimittajat ovat verranneet esimerkiksi ovenkahvojen paikkoja ja seinien saumoja selvittääkseen, missä huoneessa videot on kuvattu.

Putinin liikkumista on pyritty peittämään muillakin tavoilla. Hänen käyttöönsä on raporttien mukaan rakennettu panssaroitu presidentinjuna sekä erityisiä sivuraiteita ja salaisia asemia ainakin kolmen presidentin virka-asunnon lähelle. Panssarijunasta Verkkouutiset on kertonut aiemmin tässä ja tässä.

Poimintoja videosisällöistämme

Juna näyttää ulospäin tavalliselta venäläiseltä matkustajajunalta, mutta vuodettujen tietojen mukaan siinä on muun muassa työtiloja, erityiset viestiyhteydet, kuntosali ja muita presidentin käyttöön rakennettuja tiloja.

Junamatkustamisen etuna on, että presidentin liikkeitä on vaikeampi jäljittää kuin lentoliikennettä.

”Putin on karikatyyri”

Salailun arvioidaan lisääntyneen ensin koronapandemian aikana ja edelleen Venäjän aloitettua täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa vuonna 2022. Ukrainan lennokki-iskujen ulotuttua yhä syvemmälle Venäjälle Putinin turvallisuuteen on kiinnitetty entistä enemmän huomiota.

Rustamovan mukaan Moskovassa on herännyt jopa epäilyjä siitä, kuljettavatko kaupungin halki suurella nopeudella liikkuvat presidentin autosaattueet aina Putinia. Osa niistä voi hänen mukaansa toimia harhautuksena.

New York Timesin mukaan järjestelyillä ei ole kyse vain fyysisestä turvallisuudesta. Salailu auttaa Kremliä rakentamaan kuvaa presidentistä, joka työskentelee jatkuvasti, pitää tilanteen hallinnassaan ja tapaa virkamiehiä eri puolilla maata.

Rubinin mukaan järjestelmä on viety jo lähes irvokkaaseen äärimmäisyyteen.

– Putin on tässä mielessä karikatyyri johtajasta, joka on vienyt kaiken ympärillään tapahtuvan absurdiin äärimmäisyyteen, Rubin sanoo.

Sota loppuu vasta kun saavutetaan Moskovan kannalta pitkäaikainen, luotettava ja kestävä ratkaisu, sanoo Venäjän ulkoministeri.
Kun sota on on ulkoistettu sopimussotilaille eikä reserviläisille, hyväksyy venäläinen yhteiskunta poikkeuksellisetkin tappiot, arvioi Konstantin Ivanov.
Rauhannobelisti pelkää, että sota voi pitkiettyessään eskaloitua.
Mainos