Kun Yhdysvallat ja useat muut länsimaat viestittivät toukokuun lopulla hyväksyvänsä tietyin edellytyksin Ukrainan iskut sotilaallisiin kohteisiin Venäjän maaperällä, Kremlin reaktio oli Atlantic Council -ajatushautomon Ukraine Alert -palvelua johtavan Peter Dickinsonin mukaan lähes hysteerinen.
Ukrainaa tukeville länsimaille vannottiin useissa puheenvuoroissa hirvittävää kostoa, jota ainakaan toistaiseksi ei ole nähty. Vladimir Putin esitti tavanomaisia vain ohuesti verhottuja ydinaseuhkauksiaan ”pieniä ja tiheään asuttuja” Nato-maita kohtaan, ja ex-presidentti Dmitri Medvedev vakuutti, että olisi ”kohtalokas virhe”, jos läntiset johtajat eivät ymmärrä Venäjän olevan valmis käyttämään ydinaseita Ukrainaa tai yksittäisiä Naton jäsenmaita vastaan. ”Tämä ei valitettavasti ole bluffia”, Medvedev julisti.
Dickinson muistuttaa Putinin ja Medvedevin uhitelleen ydinaseilla sodan ensi päivistä alkaen vahvistaakseen Venäjän viestiä niin sanotuista ”punaisista linjoista” ja heikentääkseen siten lännen tukea Ukrainalle. Viimeisimmät uhkaukset ovat kuitenkin hänen mukaansa sikäli kiinnostavia, että ne paljastavat poliittisia realiteetteja Putinin mahtipontisen imperialistisen retoriikan takana.
– Hyytävillä viittauksillaan ”pieniin ja tiheään asuttuihin maihin” Putin halusi selvästi pelotella vastustajiaan ja viestittää, että länsimaisten aseiden käyttäminen iskuihin Venäjän alueelle on Kremlin näkökulmasta merkittävä punainen linja, Dickinson kirjoittaa tuoreessa analyysissaan.
Putinin oman logiikan mukaan tämä punainen linja olisi kuitenkin ylittynyt jo satoja kertoja, sillä Ukraina on vuodesta 2022 lähtien kaiken aikaa käyttänyt länsimaisia aseita kaikkialla niillä alueilla, jotka Kreml on julistanut osaksi Venäjää.
– Näyttää siltä, että Putinin uudessa Venäjän imperiumissa jotkin alueet ovat venäläisempiä kuin toiset, Dickinson toteaa.
Puheiden ja todellisuuden kuilu
Venäjän perustuslakiin tehtyjen muutosten mukaan Luhanskin, Donetskin, Zaporižžjan ja Hersonin maakunnat sekä Krimin niemimaa ovat nyt osa Venäjän federaatiota, Dickinson muistuttaa. Putin julisti Krimin osaksi Venäjää jo maaliskuussa 2014 – vain muutama viikko niemimaan laittoman valtauksen jälkeen. Neljän muun maakunnan ”liittämisestä” Venäjään Putin ilmoitti suurisuuntaisin juhlamenoin syyskuussa 2022.
– Venäjän yksipuolisella ilmoituksellaan ”liittämien” viiden ukrainalaisen maakunnan pitäisi nyt teknisesti ottaen nauttia samasta suojelusta kuin Putinin muun valtakunnan. Käytännössä on kuitenkin jo pitkään ollut ilmeistä, että Moskovalla ei ole aikomustakaan laajentaa ydinsateenvarjoaan tai länsimaisten aseiden käyttöä koskevia punaisia linjojaan näille alueille, Dickinson sanoo.
Taistelu Hersonista syksyllä 2022 on hänen mukaansa erityisen hyvä esimerkki Venäjän uhkaavan retoriikan ja todellisuuden välisestä kuilusta. Ukrainan armeija vapautti Hersonin marraskuussa 2022 – vain kaksi kuukautta sen jälkeen, kun Putin oli julistanut tämän strategisesti tärkeän suurkaupungin olevan ”ikuisesti venäläinen”.
– Sen sijaan, että Putin olisi turvautunut ydinaseeseen, hän reagoi tähän noloon takaiskuun käskemällä kukistetut joukkonsa vetäytymään Dnipro-joen toiselle rannalle, Dickinson toteaa.
Uhittelu menettämässä tehonsa
Käynnissä oleva taistelu Krimistä saattaa Dickinsonin mukaan olla vielä Hersoniakin paljastavampi.
– Putin on yli kymmenen vuoden ajan painottanut miehitetyn Ukrainan niemimaan olevan nyt osa Venäjää ja torjunut kaikki yritykset keskustella sen asemasta, hän sanoo.
Krimin valtauksesta on hänen mukaansa tullut nyky-Venäjän kansallisen narratiivin tärkein yksittäinen elementti. Sitä on alettu pitää Putinin koko valtakauden suurimpana saavutuksena ja todisteena Venäjän paluusta kansainvälisen politiikan keskiöön.
Sodan ensimmäisistä kuukausista alkaen Ukraina on kuitenkin hyökännyt Krimillä olevia venäläisjoukkoja vastaan kaikilla käytettävissä olevillaan aseilla – myös niillä, joita Ukraina on saanut lännestä.
– Länsimaiden toimittamat ohjukset ovat olleet keskeisessä roolissa taisteltaessa Krimistä. Niiden avulla Ukraina on pystynyt järjestelmällisesti tuhoamaan Venäjän ilmapuolustusta koko niemimaalla ja upottamaan lukuisia venäläisiä sota-aluksia, Dickinson toteaa.
Jos Hersonin menetys oli Putinille kiusallinen takaisku, Krimin tilanne on sitäkin raskaampi nöyryytys. Sen sijaan, että se olisi johtanut kolmanteen maailmansotaan, Putin on kaikessa hiljaisuudessa vetänyt suurimman osan Mustanmeren laivastonsa rippeistä pois Krimiltä.
– On selvää, ettei yhdelläkään vastuullisella läntisellä johtajalla ole varaa jättää ydinsodan uhkaa täysin huomiotta. On kuitenkin käynyt yhä ilmeisemmäksi, että Venäjän alituinen ydinaseuhittelu on menettämässä tehonsa, Dickinson päättelee.
– Vaikka Putin rinnastaa itsensä mielellään Pietari Suureen ja ylpeilee ”historiallisesti venäläisten maiden palauttamisella”, hänellä ei näytä olevan kiire antaa ”valloituksilleen” Ukrainassa sellaisia yksiselitteisiä turvallisuussitoumuksia, jotka ovat suvereniteetin perimmäinen tunnusmerkki, Dickinson korostaa.
Puheissaan Putin on luonnehtinut Krimiä ikiaikaiseksi ja erottamattomaksi osaksi Venäjää. Viimeaikaiset teot ja tekemättä jättämiset eivät tunnu tätä mahtailevaa väitettä järin uskottavasti tukeneen.
