Venäjä on siirtänyt viime päivinä Kiovan lähialueelta vetäytyneitä joukkoja uusiin asemiin mahdollista uutta suurhyökkäystä varten.
Presidentti Vladimir Putinin on arvioitu tavoittelevan ainakin Luhanskin ja Donetskin alueiden haltuunottoa ennen Venäjällä vietettävää voitonpäivää 9. toukokuuta. Sodan venyminen ja tappioiden kasvaminen voisi näyttäytyä hallinnon heikkoutena ja johtaa poliittiseen epävakauteen.
Viron presidentinkansliassa ja ulkomaantiedustelussa työskennellyt Rainer Saks varoittaa korostamasta liikaa kyseisen juhlapäivän symbolista merkistystä. Hän arvioi ETV-kanavan keskustelussa, että hyökkääjän sotasuunnitelmassa ei ole nähtävissä suuria muutoksia etenemisen hitaudesta huolimatta.
– Toukokuun 9. päivä ei ole se hetki, jonka mukaan Putin tekee omat laskelmansa. Se on toki symbolinen päivä, joten tavoitteiden saavuttaminen siihen mennessä nähtäisiin toki myönteisenä asiana, Rainer Saks sanoi.
Asiantuntijan mukaan on mahdollista, että Ukraina saa käännettyä sodan kulun itselleen suotuisaan suuntaan jo huhtikuun aikana. Ratkaisu voi toisaalta tulla paljon myöhemminkin. Venäjän poliittisen johdon kannalta saarretun Mariupolin kaupungin valtaaminen toukokuun 9. päivään mennessä voisi riittää.
Rainer Saks epäilee väitteitä, jonka mukaan Venäjä olisi lähettämässä palvelukseen kutsutut 60 000 reserviläistä suoraan Donbassin alueen taisteluihin. Reserviläisten varustaminen ja kouluttaminen tulee todennäköisesti viemään pitkälle toukokuuhun asti.
Hyökkääjän kärsimät tappiot ovat tiettävästi tulleet yllätyksenä Venäjän johdolle. Ukrainan pohjoisosista vedetyt joukot on siirretty pääasiassa Harkovan seudulle.
– On selvää, että näiden joukken tappiot ovat olleet vakavia, eikä vetäytyminen ole sujunut odotetulla tavalla. Tämä tarkoittaa, että yksiköiden vahvistaminen taistelukuntoon tulee kestämään kauemmin kuin mitä julkisuudessa on ilmoitettu, Saks toteaa.