Kansainvälisessä toimintaympäristössä viime vuosina tapahtuneet dramaattiset muutokset pakottavat Liettuan entisen ulkoministerin Gabrielius Landsbergisin mukaan pohtimaan, kuinka voimme parhaiten puolustaa vapauttamme, demokratiaamme ja elämäntapamme.
Liettuassa tammikuun 13. päivä on hänen mukaansa surupäivä, sillä 13.1.1990 Neuvostoliiton viimeinen johtaja Mihail Gorbatšov lähetti puna-armeijan panssarivaunut jyräämään alleen maansa vapautta vaatineita aseettomia siviilejä Vilnassa.
– Tragedia kosketti meitä kaikkia. Olisi vaikea löytää perhettä, jossa ei olisi vähintään yhtä jäsentä, joka astui ulos kodin mukavuudesta ja lähti tuohon pimeään tammikuun yöhön puolustamaan itsenäisyyttä, maansa ulkoministerinä vuosina 2020–2024 toiminut Landsbergis kirjoittaa blogissaan.
– Samalla kun suremme, meidän on kuitenkin muistutettava itseämme siitä, että tämä on myös voiton päivä. Kun katselee tänään ympärilleen Vilnassa, näkee voiton hedelmät: vapaan, demokraattisen, eurooppalaisen kaupungin ja yhden maailman onnellisimmista maista, hän toteaa.
Tämä opettaa hänen mukaansa ensinnäkin sen, että usko voittoon on paljon tärkeämpää kuin yleisesti kuvitellaan.
– Jokainen hyökkääjä yrittää pakottaa teidät ajattelemaan, että voittonne on mahdoton – että olette liian pieniä, liian mitättömiä ja heikkoja – että vastarinta vain pitkittää kärsimyksiänne. Jos kuitenkin jätätte tämän valheen omaan arvoonsa ja uskotte voiton mahdollisuuteen, voitte tulla niin vahvoiksi, että voitte sen saavuttaa, hän painottaa.
– Kun katson ukrainalaisia taistelemassa maansa puolesta, nousee esiin toinenkin opetus: on hyvin erilaisia ja erikokoisia ystäviä. Kuka olisi voinut kuvitella ukrainalaisen ministerin seisovan syyrialaisen ministerin kanssa Bashar al-Assadin kaaduttua? Silti olemme nyt tässä – Ukrainasta on tulossa uuden Syyrian tärkeä kumppani. Entä Australian, Etelä-Korean ja Taiwanin aseapu Ukrainalle? Tällaisten ystävyyssuhteiden solmiminen vie aikaa ja vaatii jatkuvaa vaalimista, mutta etulinjan valtiolle ne voivat tehdä eron olemassaolon ja tuhon välillä, Landsbergis jatkaa.
– Missä Ukraina olisi nyt, jos sen johtajat olisivat noudattaneet neuvoa lähteä maasta ja alkaneet ”rakastaa Venäjää”, kuten jotkut ehdottivat, hän kysyy.
Johtopäätös historian ja nykypäivän opetuksista on hänen mukaansa se, että jokaisen kansakunnan on pidettävä puolensa, puolustettava vapauttaan ja määriteltävä todellisuus omilla ehdoillaan. Etulinjan maissa, joihin myös Suomi lukeutuu, nämä periaatteet ymmärretään hänen mielestään erittäin hyvin.
– Jokaisella itsenäisyytensä puolesta taistelleella maalla on oma tarinansa liittolaisuuksista – ystävistä, jotka astuivat esiin synkimmällä hetkellä – rohkeudesta, uhmasta pelottavan vastustajan edessä ja uskosta voittoon. Ne auttoivat niitä kestämään viimeiseen saakka ja antoivat niille mahdollisuuden elää, jotta ne voisivat kertoa tarinansa, hän kiteyttää.
