Asuinrakennuksia Helsingin Kruunuvuorenrannassa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Vuokraturva: Asuntorahastoihin sijoittanut saa rahansa takaisin pyytäessään aurinkoisena päivänä

Asiantuntijan mukaan sijoittajan voi olla vaikea arvioida todellista tilannetta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Asuntorahastojen vuodenvaihteessa kärjistynyt tilanne vaikuttaa tulleen yllätyksenä, mutta Vuokraturvan toimitusjohtaja Timo Metsolan mukaan se ei kuitenkaan ollut yllätys, vaan vääjäämätön lopputulos ja vain ajan kysymys.

– Yksityissijoittajille suunnatut asuntorahastot ymmärretään likvideinä sijoituksina, joista sijoittaja saa sijoittamansa pääoman halutessaan kohtalaisen nopeasti takaisin itselleen. Totuus on kuitenkin kaukana siitä.

Tiedotteessa kerrotaan, että rahasto-osuuksien lunastusmahdollisuuden arvo positiivisen kehityksen aikana on rajallinen, koska suurin osa sijoittajista pyrkii realisoimaan tämän tyyppisen sijoituksen vasta kun sijoituskohteen näkymiin on ilmestynyt jotain merkittävästi kielteistä. Koska erikoissijoitusrahaston ei tarvitse tällaista tilannetta paljastaa ennen kuin kriisi on päässyt todella pahaksi, voi halukkaita lunastajia on paljon yhtä aikaa.

– Yllätyksenä voi tulla, että he eivät enää saakaan rahojaan.

Suuremman pääomamäärän palauttaminen sijoittajille edellyttää aikalisän ottamista, eli lunastukset keskeytetään ja rahasto alkaa realisoida omistustaan.

– Tällainen tilanne, jossa rahojen saaminen pois rahastosta on hetkellisesti estetty, on omiaan lisäämään myös muiden sijoittajien realisointihaluja. Tilanne muodostuu nopeasti sekä rahastojen että sijoittajien kannalta hyvin ongelmalliseksi.

– Sijoittaja ei saa sijoittamaansa pääomaa asuntorahastoista takaisin, ellei pyydä silloin kun menee hyvin. Sijoittajat eivät kuitenkaan pysty etukäteen arvioimaan milloin aurinkoinen päivä muuttuu sateiseksi tai jopa myrskyiseksi, koska he eivät itse asiassa edes saa faktoja siitä, miten rahastolla menee.

Vuokraturvan mukaan erikoissijoitusrahastojen ei tarvitse raportoida sijoittajille esimerkiksi kaksioiden vakavista vuokrausvaikeuksista Espoossa. Eikä mistään muustakaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)