Venäläisvangit ja -vanginvartijat ovat kertoneet The Insiderille, että Wagner-yksityisarmeijaa johtava oligarkki Jevgeni Prigožin värvää henkilökohtaisesti vankeja sotimaan Ukrainaan.
Haastateltavien mukaan Prigožin on sanonut Vladimir Putinin antaneen hänelle henkilökohtaisesti salaisen käskyn värvätä kaikki kynnelle kykenevät armeijaan vangit mukaan lukien.
Venäjän vankilahallinto FSIN on auttanut myös ”Putinin kokkina tunnettua” Prigožinia haastattelemaan vankeja leireillä ja rangaistussiirtoloissa. Prigožinille itselleenkin vankila on tuttu, koska hän on istunut monta kertaa ryöstöistä ja sekaantumisesta alaikäisiin.
”Maamme johdossa ovat nyt bandiitit”
Tulassa sijaitsevan maksimiturvaluokituksen omaavan IK-2 leirin vartija ”Ivan” kertoo, että Prigožin saapui leirille 24. heinäkuuta. Prigožin puhui sodasta eikä virallisesti “sotilaallisesta erityisoperaatiosta” sekä kertoi vakinaisen armeijan heikentyneen. Prigožin kertoi tarvitsevansa vapaaehtoisiksi ”urheimmat ja voimakkaimmat”.
– Hän kutsui organisaatiotaan järjestäytyneen rikollisuuden ryhmäksi ja puhui paljon heidän kauttaan sotaan osallistumisen eduista. Rehellisesti sanoen se oli kuin surrealistista unta. Tämä mies Venäjän sankarin tähti t-paitaansa kiinnitettynä puhui kovaa ja avoimesti siitä, mitä maassamme tapahtuu, että maamme johdossa ovat nyt bandiitit, jotka eivät välitä hittoakaan ihmisoikeusjärjestöistä, kuten Gulagu.net tai Sotilaiden äitien komitea, päivittelee Ivan.
Ivanin mukaan Prigožin oli sanonut, että 10–15 prosenttia kaatuisi ja 15–20 prosenttia haavoittuisi. Lisäksi Prigožin oli sanonut, etteivät he tarvitse tykinruokaa, vaan kykeneviä taistelijoita.
Vangeille luvataan maksaa 100 000–230 000 ruplaa (1630–3750 euroa) kuukaudessa ja ensisijaisia valittuja ovat henkirikoksista ja törkeästä pahoinpitelystä tuomitut. Pedofiilejä tai raiskauksista ei oteta, kuten Verkkouutiset on aiemmin kertonut tässä.
Tulassa luvattiin lisäksi vielä 100 000 ruplaa erikoistehtävien suorittamisesta. Kaatuneiden omaisille luvattiin viisi miljoonaa ruplaa eli 81 600 euroa. Lisäksi vankilassa istuville ulkomaiden kansalaisille luvattiin Venäjän kansalaisuus.
Sota tarjoaa mahdollisuuden päästä irti vankilakierteestä
Brjanskin leirillä istuva ”Gennadi” kertoo hänen leirinsä puolesta tuhannesta vapaaehtoisesta valitun 240, joista valheenpaljastustestin jälkeen karsiutui 100. Täällä Wagnerin väki sanoi vangeille, että näistä sadasta palaamatta jää 80. Valituksi tulevat vain ne, jotka eivät pelkää ja ovat sopivia.
Gennadi kertoo allekirjoittaneensa paperin, jossa sitoutui olemaan paljastamatta vapautusprosessia ja vapaaehtoisesti osallistumaan sotilasoperaatioon Ukrainassa. Kirjoitimme myös armonanomuksen.
Vangeilla luvataan Putinin allekirjoittama armahdus puolen vuoden palveluksen jälkeen ja heidän rikosrekisterinsä pyyhitään. Lisäksi sotaan lähtevät antavat sukulaistensa tiedot ja osoitteet sekä vastaavat lainoja tai luottoja koskeviin kysymyksiin.
– Arvelen, että omaiset saavat jonkinlaista apua, koska on epätodennäköistä, että tulemme takaisin. Minulla on vaimo ja kuusivuotias lapsi, ja tämä on minun päätökseni, Gennadi sanoo.
Gennadi sanoo vankien ymmärtävän, ettei mikään odota heitä vankeuden jälkeen. Rahaa ruokaan ei ole, joten joutuu ryöstämään uudelleen, minkä takia joutuu takaisin vankilaan. Kyseessä on edestakainen liike ja vankilakierre. Mutta nyt sota mahdollistaa pääsyn pois tästä kierteestä:
– Jos selviän, elämäni muuttuu sekä saan myös rahaa.
Gennadi sanoo tietävänsä, mitä Ukrainassa tapahtuu.
– Tiedän suurin piirtein, koska olen puhunut muiden työleirien vankien kanssa. Esimerkiksi he ottivat eräästä pietarilaisvankilasta 50 vankia ja heittivät heidät jonnekin ukrainalaiskylään, jossa oli 300 natsia. He tappoivat kaikki nuo natsit yön aikana ja vain kolme vankia kuolia ja 47 tuli takaisin.
Toinen Brjanskin leirillä istuva vanki ”Sergei” taas on alkupettymyksen jälkeen tyytyväinen, ettei häntä valittu. FSB karsi hänet pois hakaristitatuoinnin takia.
– Puhuin [vankilan] ulkopuolella oleville ihmisille, jotka sanoivat, että kukaan ei lopulta saa palkkojaan – perheet odottavat korvauksia sodassa kaatuneista omaisistaan. Suoraan sanoen sille on lihamylly käynnissä – tuloksena vain jauhelihaa. Televisiossa näytetään kauniita kuvia, mutta todellisuudessa asiat ovat aivan.
Sergei myös kertoi häntä huolestuttaneen se, että hänen kaltaisensa terveen miehen sijaan valittiin HIV-positiivisia.
”Olemme täynnä vihaa”
Vangit kuljetetaan lentokentälle Ukrainan rajan läheisyyteen, jossa heidät puetaan maastoasuihin. Miehet saavat kahden viikon koulutuksen, jonka jälkeen heidät kuljetetaan helikoptereilla rajan yli.
Gennadi taas sanoo olevansa valmis kuolemaan. Hän aikoo vain ottaa mukanaan tuonpuoleiseen ”viidestä kymmeneen natsia”.
Hänen mukaansa puolitoista tuhatta vankia on kerätty Arkangelista, Brjanskista, Jaroslavlista, Rjazanista ja Pietarista, ja he kaikki odottavat lähtöä. Vankien suurin pelko onkin, ettei heitä viedäkään Ukrainaan.
– Me olemme niin täynnä vihaa, että me todellakin pelkäämme, ettemme pääse sinne tekemään velvollisuuttamme.