Ruokalähettipalvelu Woltin lähetti työssään Helsingissä 28. elokuuta 2019. LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄ

Wolt laajentaa toimintaansa Romaniaan

Kaupan toteutuminen odottaa viranomaisten hyväksyntää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomessa perustettu teknologiayhtiö Wolt on tänään ilmoittanut aikeestaan ostaa romanialaisen alustayhtiö Tazzin alueen johtavalta verkkokaupparitykseltä eMAGilta. Yrityskaupan toteutuminen on ehdollinen viranomaisten hyväksynnälle, ja sen odotetaan toteutuvan muutaman kuukauden kuluessa.

– Tazz on luotettu ja rakastettu toimija Romaniassa sekä tunnettu paikallisesta asiantuntemuksestaan ja vahvoista asiakassuhteistaan, Woltin toimitusjohtaja Miki Kuusi sanoo tiedotteessa.

Kaupan odotetun toteutumisen jälkeen Wolt suunnittelee lanseeraavansa Wolt-brändin ja -tuotteen Romaniassa.

– Yhdistämällä Tazzin syvällinen markkinatuntemus Woltin teknologiaan ja operatiiviseen osaamiseen, näemme suuria mahdollisuuksia parantaa kuluttajien ja kauppiaiden kokemuksia Romaniassa. Olemme innoissamme yritysostosta ja odotamme mielenkiinnolla tulevaa, Kuusi jatkaa.

Tazz toimii yli 35 kaupungissa ympäri Romaniaa. Viime vuosina yhtiö on kasvanut nopeasti ja sillä on alustallaan vahva valikoima ravintoloita sekä päivittäistavara- ja vähittäiskauppoja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)