Marko Ruokolainen kartoitti Jyväskylän yliopistossa ja Maanpuolustuskorkeakoulussa tekemässään kaksoisgradussa Venäjän uhkanarratiiveja ja niiden käyttämistä perusteluina Venäjän ulko- ja sotilaspoliittiselle toiminnalle.
Ruokalaisen mukaan tutkimuskirjallisuudessa oli jo vuosituhannen vaihteessa nähtävissä suurvaltakilpailua korostavaa ajattelua ja vastakkainasettelua Venäjän ja lännen välillä. Vaikka pelkät narratiivit eivät riitä Venäjän toimien ennakoimiseen, niiden tulkitseminen on kuitenkin keskeisessä asemassa lännen Venäjän vastaisen strategien rakentamisessa Ukrainan sodassa.
Jyväskylän yliopiston Turvallisuus ja strateginen analyysi –maisteriohjelmassa ja Maanpuolustuskorkeakoulun sotatieteiden maisteriohjelmassa tekemässään kaksoisgradu-tutkielmassa Ruokolainen kartoitti vuosien 1999 ja 2021 välillä Venäjän strategisia uhkakäsityksiä tarkastellutta englanninkielistä tutkimusta.
Tutkitusta aineistosta on löydettävissä lännen ja Venäjän välisten suhteiden osalta selkeä, historiallisessa perspektiivissä hahmotettava kehityskaari, jossa varauksellisesta yhteistyöstä liikuttiin kohti epäluottamusta ja lopulta konfliktiin.
– Tutkimuskirjallisuudessa tunnistettiin jo vuosituhannen vaihteessa, kuinka uudenlaisesta turvallisuusympäristöstä huolimatta Venäjällä oli edelleen tahoja, jotka olivat taipuvaisia tarkastelemaan maailmaa suurvaltakilpailun näkökulmasta. Esimerkiksi islamistinen terrorismi nähtiin yhteisenä vihollisena, mutta toisaalta uhkana koettiin sen varjolla lisääntynyt Yhdysvaltojen läsnäolo Venäjän lähialueilla, Ruokolainen toteaa tiedotteessa.
Valtaosassa tutkimusaineistoa keskeisenä kysymyksenä oli juuri Venäjän asemoituminen länsimaita ja erityisesti Yhdysvaltoja kohtaan.
– Suurvaltakilpailua korostava uhka-ajattelu vaikutti vahvistuneen Vladimir Putinin vallan ja Venäjän vahvistumisen myötä 2000-luvun aikana. Tästä konkreettisena esimerkkinä oli se, kuinka kiivaasti Venäjä asettui Yhdysvaltojen Eurooppaan suunnittelemaa ohjuspuolustusjärjestelmää vastaan viestimällä sen olevan suunnattu sitä vastaan, Ruokolainen kertoo.
Hänen mukaansa tällä vuosituhannella narratiiveissa esiintyy ajankohtaisiin ilmiöihin, kuten terrorismiin ja kyberavaruuteen, liittyviä uhkia, mutta niissä on ollut myös pysyviä teemoja.
– Koko vuosituhannen alun Venäjän uhkakäsityksissä on esiintynyt uhkina Yhdysvaltojen vaikutusvallan ja sotilaallisen läsnäolon kasvaminen sen lähialueilla, sen lähialueiden maiden liittyminen Natoon sekä sen ydinasein tapahtuvan ensi- tai vastaiskukyvyn kiistäminen ohjuspuolustusjärjestelmin tai muilla keinoin, Ruokolainen selittää.
Olisiko Venäjän aggressiivinen toiminta ollut ennakoitavissa?
Ruokolaisen tarkastelema tutkimusaineisto asettaa kyseenalaiseksi sen, etteikö Venäjän autoritaarista kehitystä ja sen nuivaa suhtautumista länsimaiden toimintaan ollut nähtävissä ennen vuotta 2014.
– Tätä ilmiötä koskevassa tutkimuksessa on tunnistettu pitkään Venäjän autoritaarinen kehitys ja sen johdon epäileväinen suhtautuminen länsimaiden toimintaan. Siihen nähden tutkimus ei juurikaan näyttäisi vaikuttaneen länsimaisiin käsityksiin ja käytännön politiikkaan ennen vuotta 2014, jolloin Venäjä miehitti laittomasti Krimin niemimaan, hän sanoo.
Ruokolaisen mukaan pitää kuitenkin myös huomioida, että vaikka nyt joku kehityskulku näyttää loogiselta, on saatavilla olevaa tietoa tulkittu aina suhteessa tuolloin vallinneeseen tilanteeseen ja käsityksiin.
– Työssä tunnistetut näkökulmat valaisevat hyvin Venäjän uhkapuheeseen sisäänrakennettuja oletuksia ja sen epärealistisuutta suhteessa turvallisuusympäristöön ja turvallisuusympäristön muutokseen. Pro gradussaan Ruokolainen kuitenkin myös aiheellisesti muistuttaa, etteivät pelkät julkituodut narratiivit riitä Venäjän toimien ennakoimiseen, Ruokolaisen gradun toisena ohjaajana toiminut Maanpuolustuskorkeakoulun apulaisprofessori Katri Pynnöniemi summaa.
Venäjä perustelee asemaansa eksistentiaalisilla uhkilla
Tarkastellussa aineistossa Venäjästä piirtyy kuva valtiosta, jonka olemassaoloa ja asemaa maailmassa perustellaan erilaisilla eksistentiaalisilla uhkilla.
– Ulkoiset ja sisäiset kansakunnan olemassaoloa uhkaavat uhat kuvataan keskeiseksi osaksi valtaeliittien ja viranomaisten toiminnan oikeutusta sekä sisäisille että ulkoisille yleisöille. Esimerkiksi demokratian edistämistä ja sen varjolla tapahtunutta kansalaisliikehdintää Venäjän lähialueilla, kuten Ukrainassa, kehystettiin länsimaiden käyttämäksi sodankäynnin muodoksi Venäjää vastaan, Ruokolainen toteaa.
Tutkimusaineiston perusteella Venäjä luottaa ydinasepelotteeseensa sotilaallisten uhkien torjunnassa ja oman globaalin asemansa turvaamisessa. Pelotteen kiistämiseen Venäjä suhtautuu erityisen herkästi.
– Ydinasepelotteen merkitys Venäjälle tässä mielessä tullee kasvamaan lähitulevaisuudessa, sillä merkittävä osa sen tavanomaisesta asevoimasta on tuhoutunut helmikuun 2022 jälkeen Ukrainassa, arvioi Ruokolainen.
Hän näkee myös, että Venäjän uhkanarratiivien tulkinta ja Venäjän johdon uhkakäsityksen arviointi on keskeisessä asemassa, kun länsimaat ja Ukraina rakentavat strategiaansa Venäjää vastaan.
– On kyettävä tunnistamaan, milloin Venäjä pyrkii uhkanarratiiveilla luomaan vain lännen ja Ukrainan toimintaa rajoittavaa pelotetta. Toisaalta olisi kyettävä arvioimaan, missä menevät Venäjän johdon todelliset rajat esimerkiksi ydinaseen demonstroinnille tai käytölle ydinasepelotteensa vahvistamiseksi tai kokemansa eksistentiaalisen uhan torjumiseksi.
