Ydinvoimalan jäähdytys vaarassa, Unkari upotti proomuja Tonavaan

Kaksi 80-metristä proomua upotetaan Tonavaan vedenpinnan nostamiseksi.
Tonavan vedenpinta vaikeuttaa Paksin ydinvoimalan toimintaa. AFP / LEHTIKUVA / ATTILA KISBENEDEK
Tonavan vedenpinta vaikeuttaa Paksin ydinvoimalan toimintaa. AFP / LEHTIKUVA / ATTILA KISBENEDEK

Unkari varmisti Paksin ydinvoimalan toimintakyvyn poikkeuksellisella tavalla, selviää Politico -verkkojulkaisun artikkelista.

Tonavan matala vedenpinta vaarantaa ydinvoimalan jäähdytyksen. Voimala tuottaa noin kolmanneksen Unkarin sähköstä.

Unkarin viranomaiset upottivat lauantaina kaksi 80-metristä proomua Tonavaan. 150 000 kuutiometrin kivilastin proomut luovat pohjapadon, joka hidastaa veden virtausta ja nostaa vedenpintaa, samalla varmistaen ydinvoimalan vedensaannin.

Unkarin pääministeri Peter Magyarin mukaan vedenpinta on jo noussut yhden senttimetrin.

Paksin ydinvoimala suunniteltiin 1970-luvulla ottamaan jäähdytysvetensä Tonavasta. Euroopan suurjoen vedenpinta on kuitenkin ennätysalhaalla kesän helteiden vuoksi. Vedenpinta on 122 senttiä tavallista alempana ja laskun odotetaan jatkuvan.

Matala vedenpinta tuottaa ongelmia sähköntuotannolle myös muualla Tonavan varrella. Romaniassa Cernavodăn ydinvoimala suljettiin matalan vedenpinnan takia.

Järvi on kuivumassa nopeasti pitkittyneen kuivuuden ja lähes 40 asteen helteiden vuoksi.
Mainos