PIXABAY

Yhä useampi hääpari toivoo lahjaksi rahaa – tämä on sopiva summa

Asiantuntijan mukaan lahjan suuruus kannattaa suhteuttaa omaan tilanteeseen.
Picture of Ville Mäkilä
Ville Mäkilä
Ville Mäkilä on Verkkouutisten toimittaja.
Extra
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kesä on häiden sesonkiaikaa. Nykyään yhä useammalla hääparilla on tapana toivoa juhliin kutsutuilta vierailta lahjaksi rahaa. Rahalahjan eduksi nähdään sen helppous ja se, että saaja voi käyttää rahan itse haluamaansa tarkoitukseen.

Mikä sitten on sopivan suuruinen rahalahja hääparille? Kehtaako häihin mennä, jos oma taloudellinen tilanne ei mahdollista rahallisen lahjan antamista?

Tapaseuran puheenjohtajan Mirva Saukkolan mukaan rahalahjan suuruus kannattaa suhteuttaa lahjan antajan omaan taloudelliseen tilanteeseen. Lahjan suuruus kannattaa suhteuttaa myös siihen, kuinka läheinen hääpari on itselle.

Saukkola kehottaa huomioimaan myös sen, millainen hääparin ja häävieraiden oma tilanne on.

– Jos kyseessä on esimerkiksi hyvin nuori pariskunta, joka on juuri valmistunut koulusta ja aloittamassa työelämässä ja osa kavereistakin on vielä opiskelijoita, on täysin ymmärrettävää, että opiskelijoilla ei ole antaa suuria rahalahjoja, vaikka tahtotilaa voisikin löytyä, Saukkola kertoo Verkkouutisille.

Toinen tilanne voi olla varttuneemmilla sukulaisilla, joilla on mahdollisesti kaikki kotiin liittyvät lainat maksettuina ja heidän taloustilanteensa on muutenkin seesteinen.

Saukkolalla on antaa suuntaa antavaa arviota siitä, millaisia summia ihmiset yleensä antavat hääparille lahjaksi. Hänen kokemuksensa mukaan tyypillistä on, että häihin kutsuttu pariskunta on antanut hääparille noin 100 euron rahalahjan.

– Eli sen suuruus on 50 euroa per henkilö, Saukkola toteaa.

Samalla hän huomauttaa, että kukaan ei voi sanoa, että tämä summa olisi oikea häälahjaksi.

– Joku voi haluta antaa enemmänkin. On ihmisiä, ketkä haluavat muistaa isommillakin rahasummilla. Tähän vaikuttaa se, mikä on ihmisen oma suhde rahaan.

Jos hääpari on toivonut lahjaksi nimenomaan rahaa, voiko häävieras joutua noloon tilanteeseen, jos hän ei annakaan lahjaksi rahaa?

Saukkola muistuttaa, että hääparin esittämä toive on aina toive. Se ei ole käsky, jota olisi pakko noudattaa.

– Ihminen saa muistaa sellaisilla asioilla, millä hän itse haluaa.

Rahalahjan sijasta hääparia voi muistaa myös muilla tavoilla. Yksi hyvä esimerkki ovat elämyslahjat. PIXABAY
Tiettyjen lahjojen antamista kannattaa välttää

Rahalahjan lisäksi hääparille voi antaa muitakin lahjoja.

Vielä entisaikaan oli tapana, että hääpari sai lahjaksi runsaasti kodin käyttötavaraa uuteen kotiin. Perinne juontaa siitä, että aiemmin oli yleistä, että avioituessa pariskunta muuttaa ensimmäistä kertaa omaan asuntoon lapsuudenkodistaan ja tavaroille oli tarvetta. Nykyajan yhteiskunnassa tilanne on toinen, ja monesti ihmiset ovat asuneet useita vuosia omillaan ennen avioliittoon päätymistä.

– Nykyään on yleistä sekin, että avopuolison kanssa on asuttu yhdessä jonkin aikaa ennen avioliittoon menemistä, Saukkola muistuttaa.

Se ei silti tarkoita, etteikö joissakin tilanteissa kodin käyttötavarakin voisi olla sopiva häälahja.

– Ennen käyttötavaroiden ostamista olisi hyvä tietää, millaisia tavaroita pariskunnalla on jo valmiina tai mitä he voisivat tarvita. Umpimähkään ei ole kovin järkevää lähteä ostamaan tavaroita.

Saukkola suositteleekin välttämään kaikenlaisen turhan tavaran ostamista.

– Se ei ole tämän ajan ekologisesta näkökulmasta kovin hyvä idea, hän pohtii.

Ylimääräisen tavaran sijasta hääparille voi antaa myös elämyslahjan. Saukkolan mukaan ne ovat sellaisia, joita moni pariskunta nykyään arvostaa.

– Nykyään ihmiset toivovat enemmän elämyksiä kuin tavaraa.

Joskus voi tulla vastaan tilanne, joissa hääpari ei edes halua lahjaksi mitään. Saukkola tietää useamman varttuneemman pariskunnan, jotka ovat toivoneet häävierailta raha- tai esinelahjojen sijasta lahjoitusta heille tärkeään hyväntekeväisyyskohteeseen.

Mikäli oma rahatilanne on heikko, häälahjan suunnittelussa voi käyttää myös luovuutta.

– Jos esimerkiksi kyseessä on hääpari, jolla on pientä jälkikasvua ja tietää, että he haluaisivat lähteä treffeille ulos syömään, voit tarjoutua hoitamaan lapsia ja tarjoamaan siten pariskunnalle vapaaillan. Samalla tuot helpotusta hääparin elämään, Saukkola vinkkaa.

LUE MYÖS:
Mikä on sopiva rahalahja ylioppilaalle tai valmistuneelle? Asiantuntijalta tyhjentävä vastaus

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)