Yhä useampi lataa tai suoratoistaa eli ”striimaa” elokuvia ja televisio-ohjelmia laittomista lähteistä. Asia ilmenee tuoreesta ruotsalaisen Mediavision AB:n tutkimuksesta.
Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisten, ruotsalaisten, norjalaisten ja tanskalaisten harjoittamaa elokuvien ja TV-ohjelmien lataamista ja suoratoistoa laittomista lähteistä. Erityisesti nuorten ryhmässä (15–24-vuotiaat) piratismi on yleistynyt merkittävästi.
Kokonaisuudessaan jo arviolta 17 prosenttia 15–74-vuotiaista suomalaisista lataa tai suoratoistaa elokuvia ja TV-ohjelmia luvattomista lähteistä. Luvattomia sisältöjä käyttävien määrä on lähes kolminkertaistunut vuodesta 2018, jolloin se oli tutkimushistorian alimmalla tasolla kuudessa prosentissa.
AV-piratismia harjoittavien määrä kasvaa huolimatta siitä, että laillisia vaihtoehtoja katsella audiovisuaalisia (AV) sisältöjä on runsaasti ja osa niistäkin on täysin maksuttomia.
Maaliskuussa 2023 toteutetun tutkimuksen mukaan Suomessa arviolta 725 000 henkilöä kuluttaa kuukausittain AV-sisältöjä luvattomista lähteistä. Pohjoismaisessa vertailussa Suomea lähimpänä on Tanska 20 prosentilla. Norjassa piratismia harjoittavien määrä on hieman korkeampi, 22 prosenttia. Ruotsissa on edelleen Pohjoismaiden korkein AV-piratismia harjoittavien määrä, 25 prosenttia.
Kotimaisen tuotannon osuus kaikista Suomessa luvatta kulutetuista elokuvista ja TV-ohjelmista on tutkimuksen mukaan 40 prosenttia. Edellisen kerran tätä kysyttiin vuonna 2021, jolloin kotimaisen tuotannon osuus oli 30 prosenttia. Muun pohjoismaisen tuotannon osuus on 19 prosenttia.
Tutkimuksen mukaan Suomessa arviolta jo 190 000 kotitaloudessa on käytössä luvaton IPTV-palvelu. Suomalaiset käyttävät luvattomiin IPTV-palveluihin tutkimuksen mukaan keskimäärin 22 euroa kuukaudessa. Luvattomista IPTV-palveluista katsellaan eniten suoratoistopalvelujen (VOD) tarjontaa, eli yleensä TV-sarjoja tai elokuvia. Seuraavaksi suosituin luvaton IPTV-sisältö on suorat urheilulähetykset.