Yhdysvaltojen presidentti Joe Bidenin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Jake Sullivanin mukaan yhdysvallat aikoo jatkaa sotilaallisia operaatioita Syyrian ja Irakin alueilla vastauksena Jordaniassa tapahtuneeseen lennokki-iskuun, jossa kuoli kolme Yhdysvaltojen sotilasta.
Yhdysvaltojen mukaan Jordaniassa tapahtuneen iskun takana ovat Iranin tukemat sotilaalliset järjestöt, jotka operoivat Syyrian ja Irakin alueilla.
– Se, mitä perjantaina tapahtui, oli vastauksemme alku, ei loppu, ja tulee vielä lisää vaiheita, hän sanoo viitaten Yhdysvaltojen perjantaisiin iskuihin Iranin tukemien järjestöjen kohteita vastaan.
Asiasta uutisoi BBC.
Sullivan kertoo, että Yhdysvallat ei suunnittele pitkäkestoista sotilasoperaatiota alueella. Hän ei kertonut tarkemmin tulevien iskujen tai operaatioiden sisällöstä. Yhdysvallat toteutti perjantaina ilmaiskuja yli 85 kohteeseen Syyriassa ja Irakissa.
Joe Biden ei ole poissulkenut mahdollisuutta ulottaa iskuja myös Iranin alueelle.