Verkkolaitteita valmistava Nokia raportoi torstaina alkuvuoden tuloksestaan., LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Yksi kuluerä söi Nokian tuloksen, näin tullit vaikuttavat yhtiöön

Verkkolaitevalmistajan alkuvuoden tulos oli pettymys.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Verkkolaitevalmistaja Nokian vertailukelpoinen liikevoitto oli tammi-maaliskuussa 156 miljoonaa euroa. Se on lähes 75 prosenttia heikompi kuin viime vuoden vertailukaudella, jolloin tulos oli 600 miljoonaa euroa.

Liikevaihtoa yhtiö teki kutakuinkin vertailukauden verran: 4390 miljoonaa euroa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Varsinkin vertailukelpoinen liikevoitto jäi tuntuvasti analyytikoiden konsensusennusteista.

– Nokia raportoi liikevaihdon osalta odotetun, mutta vertailukelpoisen liikevoiton osalta odotuksia heikomman Q1-raportin. Tuloksen alitus selittyy kuitenkin käytännössä täysin Matkapuhelinverkkoihin osuneella kertaluonteisella kululla, ja muuten verkkoliiketoimintojen operatiivinen käänne parempaan eteni suunnilleen odotusten mukaisilla urilla, analyysiyhtiö Inderesin analyytikko Atte Riikola kommentoi tulosta Inderesin aamukatsauksessa.

Nokian toimitusjohtajan mukaan yhtiö ei ole suojassa kansainvälisen kaupan nopeilta muutoksilta, mutta varhaisen asiakaspalautteen perusteella yhtiö uskoo markkinoiden kestävän hyvin näitä muutoksia.

– Odotamme vuodelta 2025 edelleen vahvaa liikevaihdon kasvua Verkkoinfrastruktuurissa, kasvua Pilvi- ja verkkopalveluissa sekä pääosin vakaata liikevaihtoa Matkapuhelinverkoissa. Lisäksi odotamme Teknologia-liiketoimintaryhmässä noin 1,1 miljardin euron liikevoittoa, Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard kommentoi yhtiön osavuosikatsauksessa.

– Tariffit saattavat lyhyellä aikavälillä aiheuttaa jonkin verran häiriöitä. Tulemme jatkossakin hyödyntämään maailmanlaajuisen tuotantoverkostomme joustavuutta minimoidaksemme tariffien vaikutukset. Tämän hetken tilanteen perusteella odotamme nykyisten tariffien negatiivisen vaikutuksen vertailukelpoiseen liikevoittoomme olevan 20–30 miljoonaa euroa toisella vuosineljänneksellä, toimitusjohtaja arvioi.

Nokia pitää vuoden 2025 näkymät ennallaan. Yhtiö odottaa vertailukelpoisen liikevoiton olevan kuluvana vuonna haarukassa 1,9–2,4 miljardia euroa ja vapaan kassavirran noin 50–80 prosenttia vertailukelpoisesta liikevoitosta.

Tullien ja kauppasodan negatiiviset vaikutukset näyttäisivät jäävän analyytikko Riikolan mukaan ainakin lyhyellä tähtäimellä Nokialle miedoksi, mutta epävarmuus loppuvuoden yllä säilyy.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS