Vaikka sotaan ollaankin väsyneitä, ovat sotilaat valmiita jatkamaan taistelua. Näin tiivistää ukrainalaissotilaiden tunnot Kurskissa taisteleva Christopher Forsbäck SVT:n haastattelussa. Ruotsalainen Forsbäck palvelee kolmatta vuotta Ukrainan asevoimissa vapaaehtoisena, ja on juuri jatkanut sopimustaan.
– Ei ole ihmistä, joka ei olisi väsynyt tähän. Mutta en ole tavannut sotilasta, joka tahtoisi lopettaa, Forsbäck kertoo.
Kurskissa ukrainalaiset varautuvat nyt Venäjän vastahyökkäykseen. Pioneerijoukoissa palveleva Forsbäck kuvailee ukrainalaisten olevan jatkuvasti Venäjän kovan paineen alla. Ukrainalaiset pitävät asemansa, mutta tilanne on ruotsalaisen mukaan vaikea. Resursseista on pulaa, ja ammusten käyttöä on ajoittain harkittava tarkoin.
– Pioneereina olemme Venäjälle tärkeitä kohteita. Jos he huomaavat meidät, tykistötuli alkaa heti, hän kertoo.
Expressen kertoo Forsbäckin haavoittuneen vaikeasti kesällä 2023. Mies palasi rintamalle kuitenkin jo tämän vuoden keväällä, ja vain viikkoja sitten hän siirrettiin Ukrainan miehittämään Kurskiin. Pioneerina Forsbäck osallistuu linnoitus- ja miinoitustöihin, vaikka Venäjän lennokit ovatkin ukrainalaisille alituinen uhka.
Expressenille Forsbäck kertoo yksikkönsä havainneen pohjoiskorealaisia sotilaita Kurskissa.
– Kyllä, olemme nähneet heitä. Ei suurissa omissa yksiköissä, mutta osana venäläisiä joukko-osastoja.