Verkkouutiset

HUSin logo Meilahden sairaala-alueen edustalla Helsingissä 15. elokuuta 2024. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Yle: Keuhkokuume vienyt nuoria aikuisia sairaalahoitoon kesän aikana

Mykoplasmatartunnat ovat yleistyneet muutaman rauhallisen vuoden jälkeen. Todellinen sairastuneiden määrä jää kuitenkin mysteeriksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Mykoplasmabakteerin aiheuttama keuhkokuume on vienyt kuluvana kesänä sairaalahoitoon etenkin nuoria aikuisia, uutisoi Yle.

Mykoplasmabakteeri aiheuttaa tavanomaisen hengitystieinfektion oireita ja siihen voi liittyä pitkittynyttä, muutamia viikkoja kestävää yskää.

– Loppukeväästä alkaen läpi kesän on HUSissa sairaalahoidossa ollut viikoittain nuoria aikuisia, joilla on todettu mykoplasman aiheuttama keuhkokuume, sanoo HUS:in apulaisylilääkäri, dosentti Eeva Ruotsalainen.

Ruotsalaisen mukaan pari potilasta on joutunut jopa tehohoitoon.

Sairaalahoitoon johtavien tapausten määrän lisäksi poikkeuksellista on myös kesäinen ajankohta. Yleensä tartuntoja esiintyy enemmän muina vuodenaikoina, etenkin loppusyksystä.

Mykoplasmabakteeri (M. pneumoniae) sairastuttaa eniten koululaisia ja nuoria aikuisia. Tartunnat ovat yleistyneet taas muutaman rauhallisen vuoden jälkeen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan tartuntoja on todettu tänä vuonna tähän mennessä noin 1250.

Todellinen sairastuneiden määrä on huomattavasti suurempi, sillä usein mykoplasma aiheuttaa lievän hengitystieinfektion eikä taudinaiheuttajaa selvitetä.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)