Kokoomus on maaliskuussa tehdyn puoluebarometrin mukaan suurin puolue kesäkuun europarlamenttivaaleissa 22 prosentin kannatuksella, kertoo Yle, joka on saanut puolueiden tutkimusyhtiö Verianilla teettämän kyselyn tulokset.
Toiseksi suurin puolue olisi SDP 17 prosentin kannatuksella ja kolmantena tulisi perussuomalaiset 14 prosentin kannatuksella.
Kokoomus voisi tuloksen perusteella arvioiden säilyttää kolme meppipaikkaansa ja se tavoittelisi myös neljättä paikkaa. Suosiota siivittää se, että kyselyn mukaan kokoomuksen kannattajista 65 prosenttia aikoo käydä varmasti äänestämässä tälläkin kertaa, kun eurovaaleissa keskimäärin lähdetään uurnille selvästi laiskemmin kuin muissa vaaleissa.
Viimeksi eurovaaleissa toiseksi suurimmaksi puolueeksi noussutta vihreitä uhkaa suuri pudotus. Viime vaalien 16 prosentin kannatus sulaisi kyselyn mukaan 11 prosenttiin ja puolue voisi menettää nykyisestä kolmesta meppipaikastaan jopa kaksi.
Vastauksia kyselyyn saatiin vajaat 1 400, tulosten virhemarginaali on 2,6 prosenttiyksikköä suuntaansa.