Koulukiusaamisesta tehty rikosilmoitus johtaa harvoin mihinkään, Yle kertoo.
Poliisin mukaan tämä johtuu siitä, että alle 15-vuotiaat eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan, eikä heitä sen takia voi tuomita. Sen vuoksi koulukiusaamisesta tehty rikosilmoitus etenee harvoin ilmoitusta pidemmälle.
– Vaikka rikosprosessi ei etenisi, asioita on hyvä käsitellä. On toissijaista, mikä se tapa on, jolla kiusaamiseen päästään puuttumaan, sanoo vanhempi konstaapeli Joni Mukala Kaakkois-Suomen poliisista Ylelle.
Jos tekijä on yli 15-vuotias, poliisilla on velvollisuus suorittaa esitutkinta. Sen perusteella asia saatetaan syyttäjälle syyteharkintaan ja mahdolliseen tuomioistuimen käsittelyyn.
Koulukiusaaminen johtaa nykyään yhä useammin rikosilmoitukseen. Termiä koulukiusaaminen ei kuitenkaan löydy erikseen rikoslaista. Usein kiusaaminen voi täyttää yhden tai useamman rikoksen tunnusmerkit.
Koska koulukiusaamista ei mainita rikoksena rikoslaissa, poliisilaitokset eivät erikseen tilastoi koulukiusaamisesta johtuvia rikostutkintoja. Poliisilaitoksilta arvioidaan, että yleisimmät rikosnimikkeet alaikäisiä koskevissa tapauksissa, joihin liittyy kiusaamista, ovat pahoinpitely, laiton uhkaus ja kunnianloukkaus.