Kansanedustaja Krista Kiuruun (sd.) perjantaina kohdistetusta väkivallanteosta on saatu uutta tietoa, kertoo Yle. Epäiltyä on tänään maanantaina kuulusteltu uudelleen, ja sen pohjalta teon motiivi liittyisi siihen, miten hän näki Kiurun puhuvan kännykkäänsä.
– Tämän päivän kuulusteluissa hän (epäilty) kertoi, että hän (epäilty) oli käyttäytynyt ennen tätä tapahtumaa häiritsevästi, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Tommi Lehtonen kertoo Ylelle.
Epäilty oli nähnyt Kiurun puhuneen puhelimessa.
– Epäilty oli luullut, että uhri (Krista Kiuru) puhui poliisin kanssa ja kertoi epäillyn häiritsevästä käytöksestä, Lehtonen sanoo.
Poliisin mukaan pahoinpitelyn kohteena olisi voinut olla ”kuka tahansa”. Tutkinnassa ei ole edelleenkään saatu viitteitä poliittisesta motiivista.
Tuntematon keski-ikäinen mies löi kansanedustaja Krista Kiurua yllättäen nyrkillä kasvoihin Helsingin Kaisaniemen puistossa perjantaina, kun hän oli matkalla hakemaan lastaan päivähoidosta.