Rikostutkinta on Suomessa äärimmäisen harvinainen, sillä muita vastaavia rikostutkintoja ei ole tiedossa. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Yle: KRP epäilee ulkomaalaismiestä tiedustelutoiminnasta

Rikosepäily paljastui rajavalvonnassa ja johti epäillyn kiinniottoon Virolahdella syksyllä 2022.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskusrikospoliisi epäilee ulkomaalaista miestä luvattomasta tiedustelutoiminnasta Virolahdella syksyllä 2022.

Rikostutkinta on Suomessa äärimmäisen harvinainen, sillä muita vastaavia rikostutkintoja ei ole tiedossa, kertoo Ylen uutiset.

Poliisi ei ole aiemmin kertonut julkisuuteen mitään epäillystä. Nyt rikosylikomisario Risto Lohi kertoo, että epäilty on keski-ikäinen ulkomaalainen mies. Epäillyn kansalaisuutta hän ei kerro.

– Oli syytä epäillä kolmanteen maahan sisältyvää toimintaa, joka oli tapahtunut Suomen alueella. Se johti tiettyihin tutkintatoimenpiteisiin ja kiinniottoon Virolahdella, Lohi sanoo Ylelle.

Kiinnioton jälkeen epäilty vapautettiin. Häntä ei ole tutkinnan aikana vangittu, eikä mahdollisen syyteharkinnan tuloksia voi tässä vaiheessa ennakoida.

Luvattomassa tiedustelutoiminnassa henkilö hankkii tietoa vieraan valtion maanpuolustuksesta tai turvallisuudesta vahingoittaakseen vierasta valtiota tai hyödyttääkseen toista vierasta valtiota. Jotta teko olisi rikos, sen pitää myös aiheuttaa vahinkoa tai vaaraa Suomen ulkomaansuhteille.

Kyse on siis tietynlaisesta vakoilusta, joka tapahtuu Suomessa, mutta jonka kohde ei ole Suomi. Teosta voi saada enimmillään kuusi vuotta vankeutta.

Lohi ei kerro, mihin valtioon epäilty teko on kohdistunut. Tutkinnassa selvitetään muun muassa sitä, onko mies tiedustellut nimenomaan jonkin valtion hyväksi ja täyttyykö rikoksen tunnusmerkistö ylipäänsä. Lohen mukaan tutkinnassa miehen toiminnalle on ilmennyt ”tiettyjä selittäviä tekijöitä”.

Lohen mukaan epäily alkoi rajavalvonnan yhteydessä, mutta epäilty rikos sinänsä ei erityisesti liity rajaan. Virolahdella sijaitsee Vaalimaan raja-asema. Esitutkinta on loppusuoralla ja pyritään saamaan valmiiksi tämän vuoden aikana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)