Sairaalan vastaanotto arkistokuvassa. LEHTIKUVA / TIMO AALTO

Yle: Naiset välttelevät miesgynekologeja

Entistä harvempi mies valitsee erikoistumisalan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Miesgynekologit ovat katoamassa alalta, sillä naiset välttelevät heitä. Asiasta kertoo Yle.

Naistentauteihin ja synnytyksiin erikoistuva lääkäri Juuso Isotalo kertoo huomanneensa jo opiskeluaikanaan, että monet naiset vieroksuivat miesopiskelijaa ja ovat haluttomia hakeutumaan miehen tutkittavaksi. Isotalo työskentelee Turun yliopistollisen keskussairaalan naistenklinikalla.

– Erikoistuvana lääkärinä minulla on hoitovastuu ja kieltäytymiset ovat harvinaisempia kuin opiskeluaikana. Keskustelen potilaan kanssa ja selitän yleensä tarkkaan, miksi tiettyjä tutkimuksia tehdään, Isotalo sanoo Ylelle.

Toisaalta hän huomauttaa, että potilaalla on täysi oikeus kieltäytyä.

Ilmiö on huomattu laajemminkin. Saman havainnon on tehnyt lääketieteen opiskelijoita ohjaava naistentautien professori Päivi Polo. Hänen mukaansa kieltäytymisiä tulee päivittäin.

Miesgynekologien välttely johtaa siihen, että yhä harvempi lääketieteen opiskelija valitsee gynekologiaa erikoistumisalakseen. Alalla on jo havaittukin, että miehiä valmistuu gynekologeiksi aiempaa vähemmän.

– Jos jo opiskeluaikana on kokenut aika paljon potilaiden kieltäytymisiä sukupuolensa takia, on ymmärrettävää, että miespuolinen opiskelija ei valitse erikoisalaa, jossa hän kokee syrjintää, Polo sanoo Ylelle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)