Uusi urheilussa hyödynnettävä teknologia, aivojen tasavirtastimulaatio (tDCS), herättää kiinnostusta mutta myös huolta, kertoo Yle. Kyseessä on menetelmä, jossa aivojen motorisia alueita stimuloidaan heikolla sähkövirralla.
Ylen mukaan monet urheilijat, kuten NFL-pelaaja TJ Carrie, ovat hyödyntäneet teknologiaa harjoituksissaan, väittäen sen tuovan suoritukseen kilpailuetua.
Suomessa menetelmä on vielä harvinaisempi, mutta esimerkiksi miekkailija Niko Vuorinen on kertonut uskovansa sen mahdollisuuksiin.
Espanjalainen tutkija Alberto Carrio kuitenkin varoittaa Ylen haastattelussa, ettei pitkän aikavälin vaikutuksia tunneta.
– Ei tiedetä, miten tällaisen teknologian käyttö vaikuttaa pitkällä aikavälillä urheilijoiden mielenterveyteen ja hyvinvointiin. Urheilijat eivät halua välttämättä kertoa käyttävänsä menetelmää, jonka turvallisuudesta ei ole takeita. Carrio sanoo.
Carrio kuitenkin katsoo, että stimulointi voi parantaa keskittymiskykyä, palautumista ja tehokkuutta, vaikka tutkimusnäyttö vaikutuksista vaihteleekin. Hän uskoo menetelmän suosion kasvavan tulevaisuudessa.