Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.) kertoo Ylelle, että hallitus pyrkii vauhdittamalla pienydinvoimaloiden rakentamista keventämällä niiden lupaprosesseja.
Lupaprosessien keventäminen tarkoittaisi käytännössä sitä, että laitoksia saa rakentaa myös asutuksen läheisyyteen.
Ensimmäiset pienydinvoimalat saataneen kaupunkien lämmöntuotantoon vielä 2020-luvun aikana.
– Jo ensi vuonna poistamme etäisyysvaatimuksen pienydinvoiman ja asustuksen väliltä. Näin voidaan tapauskohtaisesti arvioida mahdollisia tulevia hankkeita, Mykkänen sanoo Ylelle.
Pienydinvoimaloita kehittävän Steady Energyn toimitusjohtaja Tommi Nyman kertoo Ylelle, että kehitteillä olevat laitokset on tarkoitus rakentaa maanalaiseen kallioluolaan. Hän vakuuttaa tuotannon olevan turvallista.
Nyman toteaa, että laitoksia voidaan rakentaa nykyistenkin säännösten nojalla, mutta pienydinvoimaloiden sijoittaminen lähemmäksi kaupunkeja tekee niistä taloudellisesti kannattavampia.
Yksi pienydinvoimalaitos riittää Nymanin mukaan pienen kaupungin lämmittämiseen.