Pohjoismaiden poliisille ilmoitettiin noin 260 000 tietoverkkoavusteista petosrikosta, ja pohjoismaiden asukkaat menettivät huijareille lähes 830 miljoonaa euroa vuonna 2023, kertoo Yle.
Rikosylikonstaapeli Maarit Oksanen antaa vinkin, jonka avulla riski pankkitunnusten päätymisestä rikollisten käsiin pienenee.
– Tunnistautumisvälineenä kannattaa käyttää mobiilivarmennetta, jos kirjautuu johonkin muualle kuin mobiilipankkiin. Silloin pienenee se mahdollisuus, että pankkitunnukset joutuvat vääriin käsiin, kertoo Oksanen Ylelle.
Mobiilivarmenteen kautta rikolliset eivät pääse kenenkään pankkitilille. Silti myös mobiilivarmenteen kanssa on syytä olla tarkkana, sillä sen avulla voi tehdä toisen nimissä sopimuksia.
Pohjoismaiset viranomaiset ovat julkaisseet verkkopetosten uhka-arviosta tilannekuvaraportin, josta käy ilmi, että varakkaat pohjoismaalaiset ovat verkkorosvojen silmissä haluttuja asiakkaita. Pohjoismaat kuuluvat maailman rikkaimpiin maihin, lainaa saa helposti ja digitaalisia palveluita käytetään hyvin ahkerasti.
–Aito viranomainen ei kysy tunnuksiasi, sillä hän pääsee tietoihisi ilman aktiivisia toimia sinulta. Verkkopankkitunnusten kysyminen esimerkiksi puhelimessa tai tekstiviestillä on merkki huijauksesta, Oksanen sanoo.