Pohjois-Karjalan keskussairaala Joensuussa 26. maaliskuuta 2024. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Yle: Sote-kiinteistöjen vuokrat nousivat sata miljoonaa

Esimerkiksi Kainuussa sote-kiinteistöjen vuokrat nousivat 64 prosenttia,
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sote-uudistus nosti siihen käytettävien kiinteistöjen vuokria ainakin sadalla miljoonalla eurolla, kertoo Yleisradio. Ylen tutkivan journalismin MOT-toimitus selvitti asian 257 kunnan kuukausivuokrista vuosilta 2022–2023.

Kainuussa sote-kiinteistöjen vuokrat nousivat 64 prosenttia, Etelä-Savossa 47 prosenttia. Osassa alueita muutokset olivat pieniä ja Itä-Uudellamaalla vuokrat jopa laskivat, mutta keskimäärin sote-kiinteistöjen vuokrat nousivat ajanjaksolla 17 prosenttia.

Kunnat saavat sote-tiloistaan lisätuloja, mutta rahoja ei voi käyttää terveyspalveluihin sillä kunnat eivät saa enää järjestää niitä, Yle kertoo. Vuokratuloilla kunta voisi vaikka remontoida terveysaseman, mutta sinne ei voi palkata henkilökuntaa.

Ylen laskelmien mukaan sadalla miljoonalla voisi palkata yhteensä noin tuhat uutta hoitajaa.

Kainuussa, jossa vuokrat ovat nousseet eniten eli yhteensä noin viisi miljoonaa euroa vuoden aikana, ei nykyiseen vuokratasoon ole varaa.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)