Pirkanmaalla on kesäkuussa murtauduttu jo kolmeen vesihuoltolaitoksen pisteeseen, uutisoivat Yle ja Aamulehti.
Aiemmin on uutisoitu murrosta Tampereen Tesoman vesitorniin sekä Hervannassa sijaitsevaan paineenkorottamoon.
Tapaukset ovat keskusrikospoliisin tutkinnassa. Tapauksia tutkitaan varkauden yrityksinä.
Tutkinnanjohtaja Jussi Luodon mukaan kolmas epäilty varkauden yritys olisi kohdistunut Kangasalla sijaitsevaan vesihuollon kohteeseen.
Luodon mukaan Kangasalan epäilty varkauden yritys kohdistui vesitorniin. Kangasalan Veden toimitusjohtaja Antti Kytövaara kertoo Aamulehdelle, ettei kyseessä ole yhtiön kohde.
Tesomalla sijaitsevaan vesitorniin yritettiin murtautua kesäkuun alkupuolella ja Hervannassa sijaitsevaan paineenkorottamoon kesäkuun puolivälin jälkeen.
KRP selvittää parhaillaan liittyvätkö tapaukset toisiinsa.
Poliisilla ei ole toistaiseksi tiedossa murtojen tekijöitä tai motiivia.
Tutkinnanjohtaja ei kommentoi, pääsivätkö murtautujat sisään Kangasalan vesihuollon kohteeseen.
Tampereen Veden toimitusjohtaja Petri Jokelan mukaan kahdessa aiemmassa murrossa kohteisiin ei tehty ilkivaltaa eikä mitään varastettu.
– Käytännössä ovista on lukot rikottu, eikä itse vesitiloihin ole vesitornilla päästy, Jokela kommentoi murtoja aiemmin Ylelle.
EDIT: 1.7.2024 kello 14.15: Jutun sisältöä ja otsikkoa muutettu Aamulehden uutiseen pohjautuen.