Helsingin yliopiston rehtorin mukaan tutkintovaatimukset ovat olleet kansainvälisessä vertailussa liian tiukkoja. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Yle: Tohtorin tutkinnon saa nyt aiempaa helpommin

Helsingin yliopiston päätös herättää yliopistomaailmassa huolta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin yliopiston päätös keventää tohtorin tutkinnon vaatimuksia herättää huolta yliopistomaailmassa, uutisoi Yle. Jatkossa väitöskirjan tekeminen vaatii vähemmän opintopisteitä ja julkaistuja tieteellisiä artikkeleita. Helsingin yliopistossa väitöskirjaa varten saattaa alimmillaan riittää vain yksi julkaistu tieteellinen artikkeli, kun artikkeleita aikaisemmin on vaadittu 3-5.

Helsingin yliopiston rehtori Sari Lindblom seisoo uudistuksen takana, mutta toteaa juuri yhden artikkelin vaatimuksen koskevan ainoastaan ”poikkeuslahjakkuuksia”.

– Helsinki on ollut poikkeuksellisen vaativa verrattuna muihin Suomen yliopistoihin, ja kansainvälisesti me olemme aivan liian tiukka siinä, kuinka paljon osajulkaisuja esimerkiksi artikkeliväitöskirjassa pitää olla, Lindblom sanoo.

Uudistukseen on Ylen mukaan osaltaan vaikuttanut myös yliopiston rahoitus, sillä suomalaiset yliopistot saavaat jokaisesta valmistunesta tohtorista 90 000 euroa. Helsingin yliopistosta valmistuu yhä selvästi eniten tohtoreita, mutta määrä on ollut viime vuosina laskusuunnassa.

Yliopistomaailmassa uudistukseen suhtaudutaan myös kriittisesti. Ylen haastattelemat kriitikot arvostelevat yliopistojen tulosrahoitusmallia ja pelkäävät päätöksen muodostavan ”kahden tason tohtoreita”. Pelkona on myös, että muut yliopistot menevät tutkintovaatimusten alentamisessa Helsingin yliopistoa pidemmälle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)