Yleisradion liput salossa Helsingin Pasilassa. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Ylen budjettikuria vaativa kansalaisaloite saamassa 50000 allekirjoitusta

Aloitteen mukaan yleisradioyhtiön pitäisi keskittyä tärkeimpiin ydintehtäviinsä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yleisradion budjetin leikkaamista vaativa kansalaisaloite on saamassa täyteen 50 000 allekirjoitusta. Perjantai-iltapäivänä kello 13.30 aikaan allekirjoituksia oli kerätty 47 127 kappaletta.

50 000 allekirjoituksen rajan ylittäminen tarkoittaa sitä, että aloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi.

Aloitteessa vaaditaan, että Yle osallistuu tiukempiin taloudellisiin sopeutustoimiin ja sen lakisääteiset tehtävät rajataan tarkemmin vastaamaan kansalaisten tahtoa ja yhteiskunnan tarpeita. Aloitteen tekijöiden mukaan Ylen on osoitettava vastuullisuutta verovarojen käytössä ja sopeuduttava julkisen talouden realiteetteihin kuten muidenkin julkisten toimijoiden.

Kansalaisaloitteen mukaan on myös varmistettava, ettei Yle-veroa koroteta sopeutustoimien seurauksena, vaan Yle ohjataan tarkkarajaisemmilla tehtävillä ja tiukemmalla rahoituksella keskittymään vain tärkeimpiin ydintehtäviinsä: tiedonvälitykseen, ajankohtaisohjelmiin, kansalliskulttuurin tukemiseen ja kriisiajan viestintään.

LUE MYÖS:
MT:n kysely: Puolet olisi valmis leikkaamaan Yleltä

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)