Yleisradion logo ja linkkitorni Pasilassa Helsingissä. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Työryhmä arvioi Ylen tehtävää ja rahoitusta

Hallitusohjelman mukaan Ylen rahoitus ja varojen käyttö avataan julkiseksi osakeyhtiölain puitteissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtioneuvosto on asettanut parlamentaarisen työryhmän arvioimaan Yleisradio Oy:n julkisen palvelun tehtävää ja rahoitusta. Työryhmän on määrä antaa raporttinsa eduskunnan kevätistuntokauden 2024 loppuun mennessä.

Työryhmä arvioi Ylen rahoitusta, suhdetta kaupalliseen mediaan ja Yle-lain muutostarpeita sekä tarkistele Ylen tehtäviä. Työryhmään kuuluu edustajia kaikista eduskuntapuolueista.

Hallitusohjelman mukaan Ylen rahoitus ja varojen käyttö avataan julkiseksi osakeyhtiölain puitteissa. Tavoitteena on, että Yle näyttää avoimuudessa ja tehokkaassa rahankäytössä esimerkkiä. Myös Ylen riippumattomuutta ja toimituksellista puolueettomuutta aiotaan vahvistaa.

Työryhmä valmistelee mietinnön, jonka täytyy hallitusohjelman mukaan olla valmis eduskunnan kevätistuntokauden 2024 loppuun mennessä.

Työryhmän puheenjohtajana toimii kansanedustaja Matias Marttinen (kok.).

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS