Verkkouutiset

Maksuhäiriöitä on yhä useammalla kuluttajalla. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Yli 360 000 suomalaista menettänyt luottotietonsa

Rekisterin mukaan maksuhäiriöisten henkilöiden määrä on kasvussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Asiakastieto Oy:n rekisterissä olevien maksuhäiriöisten henkilöiden määrä on kasvanut huhti-kesäkuun aikana 6 100 henkilöllä, ja kesäkuun lopussa heitä oli yhteensä 361 700.

Vuoden 2022 lopussa voimaan astunut luottotietolain muutos näkyy maksuhäiriötilastoissa maksuhäiriöisten kuluttajien määrän edestakaisena sahaamisena. Ylivelkaantuneisuuden rajalla elävien henkilöiden liikkuminen puhtaiden luottotietojen ja maksuhäiriön välillä on muuttunut ilmiöksi uuden lain aikana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Datamme perusteella kuluttajien maksuvaikeudet vaikuttavat valitettavasti kasvaneen kuluvan vuoden aikana. Maksuhäiriömerkinnän saa nykyään pois maksamalla sen perusteena olevan velan, mutta jos henkilö ei onnistu oman taloutensa vakauttamisessa, luottotiedot pysyvät puhtaana vain hetken. Tämä näkyy tuoreissa luvuissa, jotka ylittävät ensimmäistä kertaa 360 000 rajapyykin sitten vuoden 2022. Määrä on myös kasvanut huomattavasti verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan, jolloin maksuhäiriöisiä kuluttajia oli hieman vajaa 353 000,” kertoo Asiakastiedon varatoimitusjohtaja Mikko Karemo tiedotteessa.

Ensimmäisen merkinnän saaneiden määrä kasvussa

Huhti-kesäkuun aikana ensimmäisen maksuhäiriömerkinnän sai yli 19 100 henkilöä. Myös vuoden ensimmäisen kolmen kuukauden aikana ensimmäisen merkinnän sai lähes yhtä moni kuluttaja. Ensimmäisen maksuhäiriömerkinnän saavien henkilöiden määrä näyttää kääntyneen kasvuun tämän vuoden aikana, sillä aiempina vuosina vastaava luku on pysytellyt 14 000–15 000 henkilön tasossa tai matalammalla.

Ensimmäisiä maksuhäiriöitä tuli huhti-kesäkuussa määrällisesti eniten 30–34-vuotiaille, joista 2421 sai ensimmäisen maksuhäiriömerkinnän.

Ylipäätään nuorten henkilöiden osuus korostuu ensimmäisten maksuhäiriömerkintöjen kohdalla. 20–24-vuotiaista 2206 ja 25–29-vuotiaista 2365 henkilöä sai ensimmäisen maksuhäiriömerkinnän vuoden toisen kvartaalin aikana. Alle 20-vuotiailla vastaava luku oli 894. Ikäluokan kokoon suhteutettuna ensimmäisen maksuhäiriön saavia henkilöitä oli eniten 20–24-vuotiaiden keskuudessa.

– Nuorten henkilöiden ensimmäiset maksuhäiriöt ovat aina erittäin valitettavia. Itsenäistymisen alkutaipaleella puhtaiden luottotietojen tarve voi korostua esimerkiksi vuokra-asunnon hankinnan, vakuutusten ottamisen tai opintolainan nostamisen yhteydessä. Erityisen harmillinen ilmiö on alle 20-vuotiaiden ensimmäisten maksuhäiriöisten määrän kasvu. Tämän vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana heitä on lähes 900, kun vuosina 2021–2023 vastaava määrä on ollut kesäkuun loppuun mennessä noin 600 henkilön luokkaa, Karemo harmittelee.

Karemo sanoo, että erityisten nuorten henkilöiden kohdalla tilanteen voi vielä hyvin korjata.

– Heillä ylivelkaantuminen ei yleensä ole ehtinyt jatkua pitkään, eli maksuhäiriömerkintöjä ei ole määrällisesti kovin montaa ja velkasummat ovat todennäköisesti myös pienempiä. Nuorten velallisten kohdalla merkittävä hetki on luottotietojen puhtaaksi saaminen. Jos sen jälkeen onnistuu tasapainottamaan taloutensa pysyvästi, on edessä oleva elämä huomattavasti helpompaa. Tämän vuoksi onkin erittäin tärkeää, että luottoa tai maksuaikaa myöntävät yritykset tutkivat huolellisesti asiakkaidensa maksukyvyn ja taloudellisen kokonaistilanteen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)