Saksalaisen tutkimuslaitos Bertelsmann Stiftungin tutkimuksen mukaan noin 57 prosenttia 18–35-vuotiaista eurooppalaisista nuorista tuntee kohtalaista tai voimakasta yksinäisyyttä.
Euroopan unionin jäsenmaiden välillä on merkittäviä eroja. Ranskassa yksinäisyyttä koetaan paljon. Ranskalaisnuorista 40 prosenttia nuorista tuntee itsensä vähintään kohtalaisen yksinäiseksi ja 23 prosenttia erittäin yksinäiseksi. Saksassa 39 prosenttia sanoo tuntevansa itsensä kohtalaisen yksinäiseksi ja 12 prosenttia erittäin yksinäiseksi.
Alankomaiden nuoret kärsivät tutkimuksen mukaan vähiten voimakkaasta yksinäisyydestä.
– Yksinäisyys voi vähentää yhteiskuntaan kuulumisen tunnetta ja sitä kautta tulla myös sosiaaliseksi ja poliittiseksi ongelmaksi. Siksi yksinäisyyteen tulisi puuttua yhdessä yhteiskuntana, eikä siitä kärsiviä pidä leimata, tutkimuslaitoksen nuorisoasiantuntija Leander Berner sanoo tiedotteessa.
Tutkimuksen mukaan matala koulutustaso lisää yksinäisyyden tunnetta. Korkeasti koulutetuilla saattaa olla usein korkeammat tulot, joilla he voivat osallistua sosiaaliseen elämään.