Ylikuolleisuuden kehittyminen eri valtioissa. Kuva: Eurostat

Ylikuolleisuus Suomessa EU:n toiseksi korkein

Lukema on yli kolminkertainen jäsenmaiden keskiarvoon nähden.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomessa raportoitiin viime vuoden marraskuussa toiseksi eniten ylikuolemia koko Euroopan unionin alueella, Eurostat kertoo.

Marraskuussa Suomessa ylikuolleisuus oli noussut 21 prosenttia verrattuna vuosiin 2016–2019. Suomea korkeampi ylikuolleisuus EU:n jäsenmaista oli ainoastaan Kyproksella, 24 prosenttia. Kolmanneksi suurin ylikuolleisuus oli Saksassa (16 prosenttia).

Tiedot ilmenevät Eurostatin julkaisemista ylikuolleisuutta käsittelevistä tilastoista. Marraskuun 2022 lukemat ovat tällä hetkellä tuoreimmat saatavilla olevat tilastot.

Tilastoista on havaittavissa, että Suomessa ylikuolleisuus on ollut nousussa viime kesästä lähtien samalla, kun koko EU:n alueella se on keskimäärin laskenut. Nyt Suomessa ylikuolleisuus on yli kolminkertainen EU:n keskiarvoon verrattuna.

Ylikuolleisuus kaikissa Euroopan unionin jäsenmaissa oli viime vuoden marraskuussa 6,7 prosenttia suurempi kuin keskimäärin vuosina 2016–2019.

Koko EU:n alueella ylikuolleisuus on tänä vuonna alimmillaan sitten maaliskuun 2022, jolloin ylikuolleisuudeksi mitattiin 6,6 prosenttia. Vielä lokakuussa 2022 ylikuolleisuudeksi mitattiin 10,6 prosenttia.

Ylikuolleisuudessa on selviä eroja jäsenmaiden kesken. Ylikuolleisuus lisääntyi kaikissa jäsenvaltioissa lukuun ottamatta Romaniaa, Bulgariaa ja Slovakiaa, joissa ei kirjattu ylikuolemia. Seuraavaksi vähiten ylikuolemia kirjattiin Italiassa, Belgiassa ja Liettuassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)