Suomen yrittäjien varapuheenjohtaja Anne Niemi lähtee ehdokkaaksi Etelä-Pohjanmaan aluevaaleihin. Hän on kokoomuksen listalla sitoutumattomana ehdokkaana.
Niemi on aiemmin kuulunut keskustan yrittäjäpuolen johtohahmoihin. Hän on kolmannen polven yrittäjä, jolla on vahva kokemus yritystoiminnasta ensin elintarviketeollisuudessa ja sittemmin pääomasijoituksesta metalliteollisuudessa. Lisäksi pari vuotta sitten hän perusti tyttärensä kanssa naisten muotiliikkeen Seinäjoelle.
Niemi on myös pitkän linjan yhteiskuntavaikuttaja. Hän on toiminut muun muassa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallituksessa sekä Seinäjoen Terveysteknologiakeskus Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja Y-talon puheenjohtajana.
– Yrittäjyys on tietysti yrittäjyysmaakunnan kivijalka ja kantava voima. Haluan olla vahvistamassa pk-yritysten toimintaedellytyksiä hyvinvointialueilla, Niemi sanoo.
Niemi on ollut aikaisemmin myös Vimpelin kunnanvaltuuston sekä kunnanhallituksen puheenjohtaja.
Pohjanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja Jesse Luhtala iloitsee, että Niemi antaa oman panoksensa tulevalle hyvinvointialueelle.
– Annella on vahva yrittäjätausta ja hyvät verkostot. Hän täydentää hienosti Kokoomuksen jo ennestään vahvaa ehdokaslistaa maakunnassa. Yrittäjien toiminnan ja tarpeiden ymmärtäminen on tärkeää, kun uusien hyvinvointialueiden palvelutuotantoa ja hankintoja valmistellaan, Luhtala sanoo.