Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Yrittäjien Mikael Pentikäinen: Palkaton sairauspäivä madaltaisi työllistämiskynnystä

Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan mukaan nykytilanne on kohtuuton varsinkin pienille työnantajille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Palkaton sairauspäivä kannustaisi yrittäjiä palkkaamaan työtekijöitä, kertoo Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessa.

– Päivän sairauspoissaolosta aiheutuu Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) mukaan yksityiselle työnantajalle keskimäärin 369 euron kustannus. Muutos vähentäisi aiheettomia poissaoloja, joita ei ole vähän, Pentikäinen kirjoittaa.

Hän kuvailee nykyistä tilannetta kohtuuttomaksi varsinkin pienelle työnantajalle. Yrityksen kaikki työntekijät saattavat hänen mukaansa olla tautiaikana sairaana.

– Työnantajayrittäjä maksaa kulut usein oman toimeentulonsa kustannuksella.

– Palkaton sairauspäivä jakaisi taakkaa työnantajan ja työntekijän kesken sekä vähentäisi aiheettomia poissaoloja. Joissakin työehtosopimuksissa ensimmäinen sairauspäivä on jo nyt palkaton, koska aiheettomista poissaoloista kärsii eniten työyhteisö.

Pentikäisen mukaan Suomen Yrittäjät on esittänyt palkattoman sairauspäivän vaihtoehdoksi sairausvakuutuslain omavastuuajan lyhentämistä kymmenestä päivästä kolmeen päivään.

– Työnantaja saisi Kelalta kompensaatiota maksamastaan palkasta kolmen eikä vasta kymmenen päivän jälkeen. Tämä ei lisäisi valtion maksutaakkaa, mutta nostaisi sairausvakuutusmaksuja.

– Muutos helpottaisi erityisesti työnantajia ja madaltaisi työllistämiskynnystä, mikä palvelisi myös työntekijää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)