Demokraattien Kamala Harris tervehti kannattajiaan kampanjatilaisuudessa Arizonassa. / AFP / LEHTIKUVA / BRANDON BELL

Yritykset seuraavat USA:n vaaleja tarkemmin kuin koskaan

BLOGI

Valinnalla on merkittäviä seurauksia kansainväliselle kaupalle, taloudelle ja turvallisuuspolitiikalle.
Picture of Juho Romakkaniemi
Juho Romakkaniemi
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viime vuosien globaalit tapahtumat ovat opettaneet yrityksille, että muutokset maailmalla voivat vaikuttaa toimintaympäristöihin hyvinkin nopeasti.

Erityisesti suurvaltapolitiikka ja talouden suuntaviivat vaikuttavat toimintaympäristöihin myös Suomessa. Tänä vuonna Yhdysvaltain presidentinvaalit herättävät erityistä kiinnostusta – ja syystäkin. Valinnalla on merkittäviä seurauksia kansainväliselle kaupalle, taloudelle ja turvallisuuspolitiikalle.

Yhdysvaltain kauppapolitiikka on ollut jo pitkään erilaisten jännitteiden kohteena, ja presidenttiehdokkaiden näkemykset heijastavat tätä. Vaikka sekä republikaanien että demokraattien ehdokkaat näyttävät olevan suhteellisen lähellä toisiaan suhteessa Kiinaan, eroavaisuuksia löytyy erityisesti toimintatavoissa.

Yhdysvaltain tulli- ja tariffipolitiikka pysynee samankaltaisena riippumatta siitä, kumpi ehdokas voittaa. Viime kauden toimintansa perusteella Donald Trump saattaa olla arvaamattomampi ja impulsiivisempi, mikä tuo epävarmuustekijöitä kauppapolitiikkaan. Trump voisi omalla tavallaan olla arvaamattomampi ja reaktiivisempi Kiina-suhteessa.

Lyhyen aikavälin talouskasvua arvioitaessa monet uskovat Trumpin politiikan luovan voimakkaampaa kasvua, erityisesti hänen lupaustensa perusteella, jotka liittyvät verotuksen keventämiseen ja elinkeinotoiminnan tukemiseen. Toisaalta Kamala Harrisin edustamat ajatukset, kuten hintakatot ja uudet omaisuusverot, saattavat vaikuttaa radikaaleilta.

Kansainvälisen politiikan puolella Harris edustaisi vakaampaa ja ennakoitavampaa linjaa. Tämä näkyisi erityisesti suhteessa Yhdysvaltain liittolaisiin, kuten Natoon ja Ukrainaan, joiden kanssa yhteistyön odotetaan jatkuvan tiiviinä. Tämä olisi Suomen näkökulmasta turvallisuuden kannalta selkeä ja varma valinta. Trumpin uudelleenvalinta sen sijaan voisi tuoda huomattavasti enemmän epävarmuutta kansainvälisten suhteiden osalta, erityisesti hänen aiemman kautensa toimien ja viimeaikaisten lausuntojensa perusteella.

Yksi suurimmista huolenaiheista on kuitenkin Yhdysvaltain demokratian ja oikeusvaltion instituutioiden kestävyys. Trump on haastanut näitä peruspilareita, mikä on herättänyt kysymyksiä Yhdysvaltain poliittisen järjestelmän vakaudesta.

Vaikka valinta on lopulta amerikkalaisten käsissä, kuten Suomen ulkopoliittinen johto on todennut, on Suomen – ja erityisesti suomalaisyritysten – varauduttava toimimaan kumman tahansa valitun presidentin kanssa.

Yritysten on hyvä varautua siihen, että Yhdysvaltain presidentinvaalien lopputulos saattaa vaikuttaa merkittävästi niiden toimintaympäristöön. Itse asiassa 40 prosenttia yrityksistä arvioi, että vaalituloksella on merkitystä niiden liiketoiminnalle.

Yritysten kannalta tämä on siis kriittinen hetki, jolloin tulevaisuuden mahdollisuuksia ja haasteita punnitaan tarkasti. Vaikka ennakoitavuus on tärkeää, myös valmius sopeutua muuttuviin olosuhteisiin on ratkaisevaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
› Uutissyöte aiheesta ,
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)