Helsingin yliopiston akatemiaprofessori Anu Wartiovaara muistuttaa kannabiksen käytön terveydellisistä vaikutuksista.
Vihreiden puoluekokous hyväksyi sunnuntaina äänin 183–181 aloitteen, jonka mukaan puolue kannattaa päihdeaineen käytön, hallussapidon, valmistuksen ja myynnin laillistamista. Vihreät myös poistaisi kannabiksen käytöstä aiheutuneet rikosrekisterimerkinnät.
– En voi lääkärinä kannattaa kannabiksen käytön laillistamista paitsi rajatusti lääkkeeksi. Tutkimustiedon perusteella kannabiksen käytön alle 18-vuotiaana aloittaneilla on jopa seitsemänkertainen riski vaikeaan psykiatriseen sairauteen, Anu Wartiovaara kirjoittaa Twitterissä.
Kliinisen molekyylilääketieteen professorina toimina Wartiovaara huomauttaa, että pitkäaikaiskäyttäjillä on todettu aivojen hermosolurikkaan harmaan aineen vähenemistä. Havainnot on tehty erityisesti alueilla, joissa sijaitsee kannabinoidireseptoreja.
– Mitä voitetaan ehdotuksella? Ainakaan ei minun ääntäni, professori sanoo.
Pitkäaikaiskäyttäjillä todettu aivojen hermosolurikkaan harmaan aineen vähenemistä, erityisesti alueilla, joissa sijaitsee cannabinoidi-reseptoreja. Mitä voitetaan ehdotuksella? Ainakaan ei minun ääntäni. 2/2 Vihreät | Vihreiden puoluekokous kannattaa kannabiksen laillistamista
— Anu Suomalainen Wartiovaara (@AWartiovaara) September 12, 2021