Britannian poliisin mukaan Lontoon Streathamin puukottaja oli asetettu jo ennen hyökkäystä terrorisminvastaisen erikoisryhmän valvontaan.
Poliisi ampui 20-vuotiaan Sudesh Ammanin vain 60 sekuntia hyökkäyksen alkamisen jälkeen. Välikohtauksessa loukkaantui kolme sivullista, joista kaksi lievästi. Noin 40-vuotias mies on edelleen sairaalahoidossa, mutta hänen tilansa on vakaa.
– Aseistautuneet poliisit olivat seuranneet Ammania Streathamin alueella hieman kello 13.20 jälkeen. He kuuluivat proaktiiviseen, terrorisminvastaiseen seurantaoperaatioon, joka oli kohdistettu hyökkääjään, Metropolitan Police toteaa tiedotteessa.
Silminnäkijähavaintojen perusteella Sudesh Amman astui sisään liikkeeseen, varasti puukon ja juoksi ulos myyjä perässään. Hän poisti veitsen pakkauksestaan ja puukotti kahta ohkulkijaa kadulla.
– Tässä vaiheessa oli kulunut noin 60 sekuntia siitä, kun hän oli mennyt kauppaan sisään. Poliisi vastasi tilanteeseen ja ampui häntä kuolettavasti 60 sekuntia myöhemmin, poliisi kertoo.
Pommiryhmä kutsuttiin paikalle tutkimaan miehen ympärille sidottua ”pommiliiviä”, joka osoittautui tekaistuksi.
Sosiaalisessa mediassa julkaistujen videoiden perusteella siviilipukuiset poliisit olivat tapahtumapaikalla lähes välittömästi. Ainakin osa oli Sudesh Ammania seuranneita SO15-erikoisryhmän jäseniä, joiden arvellaan liikkuneen sekä jalan että moottoripyörällä.
The Daily Mail -lehden tietojen mukaan yhteensä 25 SO15-ryhmän agenttia oli seurannut Ammania vaihtelevissa vuoroissa. Terroristeja värvänneen ääri-islamistisen saarnaaja Anjem Choudaryn vastaava valvontoperaatio maksoi Britannian veronmaksajille noin 2,4 miljoonaa euroa vuodessa.
Terrorismirikoksista tuomittu Amman vapautettiin ehdonalaiseen tammikuussa. ISIS-terroristijärjestö ilmoitti hänen olleen ryhmään kuuluva ”taistelija”.
LUE MYÖS:
Lontoon ISIS-puukottaja aikoi surmata kansanedustajan
More footage has come out from the #Streathamattack. You can clearly see Sudesh Anman wearing what looks to be a vest of some kind. Thankfully none of the victims injuries were life threatening. However the mental scars will last. So wrong. #Streatham pic.twitter.com/MamrVoTGEn
— GottaBigMouth
(@GottaBigMouth) February 3, 2020