Anne Berner: Suomen asemoiduttava maailmankartalla uudella tavalla

Liikenne- ja viestintäministerin mukaan Suomi on tulevaisuudessa solmukohta maailmanlaajuisille matkustaja-, tavara- ja datavirroille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Suomen tulee asemoitua maailmankartalla uudella tavalla osana henkilö-, tavara- ja tietoliikennevirtoja. Suomi vuonna 2050 ei ole Euroopan periferia, vaan vaihtoehtoinen, pohjoinen käytävä ja solmukohta maailmanlaajuisille matkustaja-, tavara- ja datavirroille, sanoi liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner  (kesk.) puhuessaan ministeriön järjestämässä kutsuseminaarissa 6. maaliskuuta.

Päästäkseen osaksi näitä virtoja, Suomen on rakennettava verkot, jotka kytkevät maan osaksi globaalia logistista verkostoa. Ministeri Bernerin mukaan tämä on kova vaatimus erityisesti liikenneverkolle.

– Verkot ovat kasvun alusta. Kilpailukykymme turvaamiseksi on tärkeää, että panostamme ennen kaikkea älykkään, tehokkaan ja turvallisen logistiikan infrastruktuurin rakentamiseen ja kunnossapitoon. Tämä on keskeistä myös strategisen päätöksentekokykymme tueksi sekä investointien houkuttelemiseksi Suomeen, Berner korosti.

Ministeri Bernerin mukaan osana globaalia verkostoa Suomi voisi kilpailukyvyn lisäksi parantaa kansalaisten arkea ja auttaa ilmastonmuutoksen hillinnässä. Tätä tukee tiedon avaaminen ja hyvät viestintäyhteydet, joiden avulla liikenteen uusia palveluita, matkaketjuja ja automaatiota voidaan kehittää.

– Suomen lainsäädännössä ei ole esteitä minkään liikennemuodon automatisoinnille, mikä on ainutlaatuista maailmassa. Nyt on aika varmistaa, että myös liikenneinfrastruktuurin laatu vastaa automaation tarpeisiin, Berner kannusti.

Ministeri Berner nosti esiin keskeisiä hankkeita, joiden kautta Suomen asema globaaleissa logistiikka- ja tietovirroissa paranisi.

Rautatieyhteys Jäämereltä Suomen läpi, Helsinki-Tallinna-rautatietunnelin ja Rail Baltican kautta Euroopan ytimeen on näistä laajin kokonaisuus. Myös Suomen sisällä kaupunkiseutujen välisten yhteyksien kehittäminen on tärkeää.

Bernerin mukaan pohjoiseen avautuva Koillisväylä on nopein merireitti Euroopasta Aasiaan. Väylän kautta voisi tulevaisuudessa liikkua tietoa, ihmisiä ja tavaroita.

– Suomi voi olla myös Arktisen alueen yhteyksien kehittäjänä kestävän ja ympäristöä kunnioittavan osaamisen suunnannäyttäjä, Berner sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)