Antti Rinne MT:lle: Menolisäyksiä ei tarvitse perua

SDP:n puheenjohtajan mukaan epävarmuus huomioitiin jo ennalta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP:n puheenjohtaja, varapuhemies Antti Rinne ei nää perusteita sille, miksi hallitusohjelmaan kirjatut menonlisäykset pitäisi perua.

Oppositiopuolueista kokoomuksesta ja perussuomalaisista on viime aikoina viestitty, että hallitusohjelmalta on pudonnut pohja pois koronaviruspandemian myötä. Myös valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) on todennut, että ohjelma pitää kirjoittaa talouden osalta uusiksi.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Hallitusohjelma oli rakennettu kaukaa viisaasti. Siinä oli otettu huomioon taloudellinen ja globaalin talouden epävarmuus jo ennalta, Antti Rinne sanoo Maaseudun tulevaisuuden haastattelussa.

Rinteen mukaan koronakriisissä tulisikin tehdä parhaansa mukaan vastasyklistä politiikkaa. Käytännössä tämä tarkoittaa elvyttämistä.

– Jos talous sakkaa, täytyy elvyttää, eikä tehdä menonleikkauksia, jotka vahingoittavat ihmisten arkea monin tavoin, Rinne sanoo.

– Meillä on rakenteellinen ongelma esimerkiksi väestön ikärakenteessa. Kun päästään irti tästä sairaudesta, ovat nämä samat asiat jälleen edessämme. Siksi täytyy tehdä entistä vahvemmin töitä vahvemman työllisyysasteen ja kestävämmän talouden näkökulmasta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS