Eduskunnan suuren valiokunnan jäsen Arto Satonen (kok.) ihmettelee väitettä, jonka mukaan suuri valiokunta ei olisi keskustellut Suomen neuvottelulinjasta ennen EU-huippukokousta.
Hän viittaa Ylen Jälkiviisaat-ohjelmassa Iltalehden pääkirjoitustoimittaja Kreeta Karvalan esittämään näkemykseen, jonka mukaan pääministeri Sanna Marinille (sd.) EU-kokoukseen annetuista ohjeista ”olisi pitänyt kiistellä vähä aikaisemmin ennen tätä kokousta” ja pohtia jo tuolloin, ”olivatko ne ohjeet oikein”.
Satonen sanoo haluavansa kokouksessa läsnäolleena puuttua näistä ensimmäiseen väitteeseen.
– Anteeksi, voisiko arvoiselta kommentoijalta edellyttää, että paneutuu asiaan, jota kommentoi?, Arto Satonen hämmästelee Facebookissa julkaisemassaan päivityksessä.
– Suuri valiokunta keskusteli ohjeiden antamisesta useita kertoja ja viimeinen kokous kesti useita tunteja.
Satonen huomauttaa myös, ettei suuri valiokunta ollut pääministeri Sanna Marinille antamissaan ohjeissa yksimielinen. 12.6. pidetyssä kokouksessa eriäviä mielipiteitä jätettiin kolme – perussuomalaisilta, kokoomukselta ja kristillisdemokraateilta.
25:stä kokoukseen osallistuneesta kansanedustajasta eriävän mielipiteen jättäneiden osuus oli kaksitoista. Suuren valiokunnan kantaa tukivat 13 hallituspuolueiden edustajaa keskustasta, RKP:sta, SDP:stä, vasemmistoliitosta ja vihreistä.
– Suuren valiokunnan pöytäkirjasta voi lukea, että kokoomus, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit jättivät eriävän mielipiteen valittuun Suomen neuvottelulinjaan, Satonen toteaa.
– Lisäksi Kokoomus on koko prosessin ajan vaatinut Suomen liittoutumista neuvotteluissa nuukan nelikon kanssa.
https://www.facebook.com/artosatonen/posts/10158520619573545