Li Andersson sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa suuttuneensa kokoomuksen puheenjohtajalle, valtiovarainministeri Petteri Orpolle Kuntamarkkinoiden puoluejohtajapaneelissa.
Orpo totesi ”toveri Lin maalaavan piruja seinille”, kun Andersson kysyi sote-uudistuksen kustannusriskeistä. Anderssonin mielestä kommentti oli asiaton.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja kommentoi haastattelussa puolueensa kannatuslukuja. Hänen mielestään puolueen olisi tehtävä se, missä kokoomus on hänen mukaansa onnistunut. Tulisi rakentaa sellainen mielikuva, että puoluetta voi äänestää kuka tahansa.
– Meitä voi äänestää yhtä hyvin korkeasti koulutettu mies kuin perinteinen sinihaalariduunarimies.
Andersson kertoo puolueensa mieluisimmiksi mahdollisiksi hallituskumppaneiksi sosialidemokraatit ja vihreät.
Vihreiden ja vasemmistoliiton ero on hänen mukaansa aatemailmassa. Vihreistä löytyy Anderssonin mukaan myös varsin oikeistolaista väkeä.