Aura Salla: Italiasta ei saa tulla uusi Kreikka

Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja ennustaa, että seuraava taantuma on edessä jo lähivuosina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja Aura Salla varoittaa seuraavan taloustaantuman lähenemisestä blogikirjoituksessaan. Sallan mukaan Kreikan kriisin jälkeen Euroopan valuutta-alueen valuviat ja perusteet olisi pitänyt hoitaa kuntoon.

– Seuraava myrsky on tehnyt tuloa jo hyvän aikaa, mutta yhteisvaluutan vankan perustan valaminen on edelleen kesken, Salla kirjoittaa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Puoluevaltuuston puheenjohtaja esittää tilanteen ratkaisemiseksi pankkiunionin loppuun saattamista. Pankkiunionin kehittäminen säästäisi veronmaksajien rahoja, sillä vahvoja pankkeja ei tarvitsisi yrittää pelastaa veronmaksajien rahoilla.

– Samalla on edistettävä toimivaa pääoman saantia ja liikkuvuutta sekä jäsenmaiden välisten taloudellisten erojen tasoittamista.

– En usko, että yksikään meistä on valmis pelastamaan Italian pankkeja tai populistihallinnon kasvavalla velkamäärällä rahoittamaa julkista taloutta, puheenjohtaja kirjoittaa.

Samalla Salla haluaisi katkaista pankkien ja valtioiden kohtalonyhteyden, sillä valtioiden mahdollisuus pelastaa kansallisia pankkejaan aiheuttaa epävarmuutta ja epätasapainoa euroalueelle.

Salla tahtoo korostaa kansallista vastuuta taloudenpidossa. Hänen mukaansa euroalueelle suunniteltuja automaattisia tasausjärjestelmiä ei tarvita, vaan tulisi keskittyä katastrofivakuutuksiin ja kansalliseen vastuuseen.

– Tämä tarkoittaa sitä, että jäsenmaiden on pysyttävä yhteisesti sovitussa valtionvelan tasossa ja budjettikurissa. Mikäli näin ei tapahdu, komission ei pidä ainoastaan uhata sanktioilla, vaan niitä tulee myös tarpeen vaatiessa käyttää.

Aura Salla myöntää, että jälkiviisauden jakaminen euron perustamisaikojen päätöksistä ja Kreikan tilanteen hoitamisesta on helppoa. Hänen mukaansa jälkiviisauden sijaan tulisi nyt siirtyä tekoihin.

– Näen jo silmissäni iltapäivälehtien kirkuvat otsikot suomalaisten veronmaksajien rahojen valumisesta pitkin Euroopan mantuja, mikäli muun muassa näiden valuvikojen korjaamisessa ei ryhdytä viimeistään nyt sanoista tekoihin, Salla toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS