Ben Zyskowicz keskustelemassa Elokapinan mielenosoittajien kanssa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Ben Zyskowicz: Putkassa ei pidäkään olla kovin mukavaa

Kokoomusedustajan mukaan Elokapina toivoi räikeää yhteenottoa poliisin kanssa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz ihmettelee laintulkintoja, joiden mukaan ympäristöliike Elokapinan taannoiseen telttamielenosoitukseen Eduskuntatalon edustalla ei olisi voinut lainkaan puuttua.

– Olen ihmetellyt oikeusoppineita, jotka sanovat ja nyt toki liioittelen, että oikeus telttailla Mannerheimintiellä on niin kova perusoikeus, että se menee suunnilleen kaikkien muiden oikeuksien edelle, Zyskowicz toteaa Verkkouutisten BenTV:n uusimmassa jaksossa.

Oikeusoppineet kertoivat esimerkiksi Helsingin Sanomille, että Elokapinan kaltaisten mielenosoitusten rajoittaminen on mahdotonta.

– En ihan tällaista ajattelua ymmärrä ja hyväksy. Sinänsä kyllä ymmärrän hyvin sitä, että poliisi toimi hyvin maltillisesti. Sitähän mielenosoittajat toivoivat, että konflikti poliisin kanssa olisi ollut mahdollisimman räikeä, Zyskowicz toteaa.

Poliisi kuitenkin tyhjensi sunnuntaina Mannerheimintien ja otti kiinni noin 120 mielenosoittajaa. Osa mielenosoittajista on kertonut julkisuudessa saaneensa huonoa kohtelua kiinniottotilanteessa ja putkassa. Kiinni otettujen mukaan esimerkiksi poliisiautossa ei ollut ilmastointia ja putkat olivat epämukavia. Poliisin mukaan mielenosoittajia on kohdeltua yhtä hyvin kuin muitakin putkaan joutuneita.

Zyskowiczin mukaan mielenosoittajat valittavat pienestä.

– Voi, voi voi. Ehkä ei pitäisi väkisin sinne putkaan pyrkiä. Ei siellä pidäkään olla niin kovin mukavaa, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)