Euroopan unionin tuomioistuin antoi torstaina päätöksensä niin kutsutussa Alkotaksi-jutussa.
Tapaus on herättänyt laajasti huomiota, ja siitä kirjoitettuja juttuja on jaettu innolla somessa. Ikävä kyllä monet niistä ovat olleet vaihtelevasti joko pullollaan väärinymmärryksiä tai jopa suoranaisia virheitä.
Moni lukija on saanut sekavan suomalaisuutisoinnin perusteella sellaisen käsityksen, että asiassa olisi puitu Alkon monopolia, juttu olisi ratkaistu Suomen valtion hyväksi ja että viranomaisten suhtautumisessa alkoholin nettimyyntiin tapahtuisi nyt merkittäviä muutoksia.
Tässä joitakin esimerkkejä.
Tuomioistuin päätti: Alko saa pitää monopolinsa, otsikoi esimerkiksi Kauppalehti. Sen uutisen perusteella jutussa päätettiin Alkon monopolin kohtalosta. STT taas listasi omassa muun muassa tästä löytyvässä jutussaan sosiaali- ja terveysministeriön ja tullin kantoja. Jutussa todetaan tuomioistuimen päättäneen, ”ettei Suomen alkoholilaissa oleva etämyynnin kielto ole EU-oikeuden vastainen”.
Vastaavia juttuja julkaistiin heti tuomion antamisen jälkeen useita.
Toisin kuin useimmat suomalaismediat tulkitsivat, ei EU-tuomioistuin käsitellyt asiassa Alkon monopolin kohtaloa tai varsinkaan todennut suomalaisen alkoholin etämyynnin kiellon olevan linjassa Euroopan unionin oikeuden kanssa. Päinvastoin.
Verkkouutiset kertoi asiasta tässä. Kyseinen juttu kannattaa lukea, jos haluaa tietää, mitä tuomioistuin oikeasti päätti. Juttu kannattaa lukea myös ennen kuin jatkaa tämän kirjoituksen parissa.
Mistä väännettiin?
Yksi Suomen valtion keskeisistä väitteistä tapauksessa oli, että asia tulisi käsitellä Euroopan unionin perussopimuksen monopoleja koskevan sääntelyn perusteella. Alkotaksi puolestaan katsoi tapauksen kuuluvan tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevan sääntelyn piiriin.
Tämä taisto ei mennyt Suomen valtiolle. Tuomioistuin nimittäin katsoi, ettei Alkotaksin tapausta tulisi käsitellä Alkon monopoliin liittyvänä asiana vaan nimenomaisesti tavaran vapaan liikkuvuuden rajoituksena – aivan kuten Alkotaksin asiamies oli oikeudessa vaatinut.
Ratkaistavaksi tuli siis kysymys siitä, onko alkoholin etämyynnin kielto EU:n perussopimuksen ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella kielletty ”tuonnin määrällinen rajoitus tai sellaista vaikutukseltaan vastaava toimenpide”. Sen osalta EU-tuomioistuin totesi seuraavaa:
Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaista jäsenvaltion säännöstöä – jonka mukaan myyjä, joka on sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon, tarvitsee vähittäismyyntiluvan voidakseen tuoda alkoholijuomia vähittäismyyntiin ensin mainitussa jäsenvaltiossa asuville kuluttajille tilanteessa, jossa myyjä huolehtii kyseisten juomien kuljetuksesta tai antaa sen kolmannen tehtäväksi – on pidettävä SEUT 34 artiklassa tarkoitettuna tuonnin määrällistä rajoitusta vaikutukseltaan vastaavana toimenpiteenä
Munkkilatinan pihvi löytyy viimeisestä lauseesta. Suomalainen alkoholin etämyynnin kielto on tuomioistuimen mukaan EU:n perussopimuksen vastainen tuontirajoitus.
Mitkä ihmeen kansanterveydelliset syyt?
EU:n perussopimus mahdollistaa tuonnin määrälliset rajoitukset poikkeustapauksissa. Tätä varten on säädetty erityiset oikeutusperusteet. Niihin kuuluvat esimerkiksi yleisen järjestyksen tai turvallisuuden sekä ihmisten terveyden ja elämän suojeleminen.
Näilläkään perusteilla säädetyt kiellot tai rajoitukset eivät kuitenkaan saa olla keino mielivaltaiseen syrjintään tai jäsenvaltioiden välisen kaupan peiteltyyn rajoittamiseen. Lisäksi rajoituksen on oltava sellainen, ettei samaan päämäärään voida päästä vähintään yhtä tehokkaasti vähemmän rajoittavilla toimenpiteillä.
EU-tuomioistuin velvoittaa ratkaisussaan Helsingin hovioikeuden tutkimaan, voidaanko EU-oikeuden vastainen etämyynnin kielto oikeuttaa yllä mainituin syin. Hovioikeuden on myös varmistettava, ettei kyse ole todellisuudessa naamioidusta syrjinnästä ja ettei ole olemassa jotakin vähemmän rajoittavaa tapaa, jolla sama kansanterveyden ja järjestyksen ylläpitämisen tavoite voitaisiin saavuttaa.
Kyse ei siis ole Alkon monopolista vaan siitä, voidaanko Suomen valtion EU-oikeuden vastaiselle toiminnalle löytää vielä oikeutus.
Oikeasti kyse on veroista
Helsingin hovioikeus saa EU-tuomioistuimen päätöksen seurauksena pöydälleen poliittisen kuuman perunan. Paine Suomen valtion kannan mukaiselle ratkaisulle, eli etämyynnin kiellon oikeuttamiselle, on kova.
Suomen valtion vetoomusta kansanterveyden ja yleisen järjestyksen turvaamisesta on kuitenkin vaikea niellä niin kauan, kun alkoholin etäosto edelleen sallitaan.
Etämyynnin ja etäoston ainoa ero on siinä, kuka järjestää tilattujen juomien kuljetuksen. Etämyynnissä tästä vastaa myyjä tai joku myyjän lukuun toimiva henkilö. Etäostossa kuluttaja on vastuussa kuljetuksen järjestämisestä.
Millä tavalla vaarallisempaa myyjän tilaaman kuljettajan tuoma viina sitten on verrattuna ostajan tilaaman kuljettajan tuomaan viinaan? Vastaus tiedetään virkamiehistössäkin. Ei millään tavalla.
Valtion halulla kieltää alkoholin etämyynti ei ole todellisuudessa mitään tekemistä kansanterveydellisten syiden kanssa. Todellinen syy on verotus. Etämyynnissä alkoholiverosta on nimittäin vastuussa myyjä, etäostossa taas ostaja.
Ulkomaista etämyyjää on vaikea saada tilille veroista. Etäoston verotusjärjestelmä on taas rakennettu mahdottomalla byrokratialla sellaiseksi, että viinan tilaaminen ja verovastuun hoitaminen on kansalaiselle mahdollisimman vaikeaa.
Nykylainsäädännön puitteissa etäoston tekevän kuluttajan on marssittava tulliin ennen juomien tilaamista ja asetettava vakuus niistä kannettavasta alkoholiverosta. Sen jälkeen kuluttajan on toimitettava juomien kuljettajalle tullista saatu todistus siitä, että verovakuus on asetettu. Muuten kuljettaja joutuu verovelvolliseksi juomista.
Kun juomat saapuvat Suomeen, on kuluttajan mentävä vielä kerran oman kotipaikkakuntansa tullitoimipisteeseen. Siellä tehdään veroilmoitus tilatuista juomista ja maksetaan verot.
Tämä jos mikä on omiaan ohjaamaan kulutusta kohti kansallista monopoliliikettä ja kotimaisten markettien oluthyllyjä.
Kirjoittaja Kasperi Summanen on Verkkouutisten ja Nykypäivän politiikan toimittaja.
