Suomen Demokraattiset Lakimiehet ry:n toimintaa dokumentoivaa materiaalia vuosilta 1989-2004 – pöytäkirjat, toimintasuunnitelmat, toimintakertomukset ja tilinpäätökset – ovat kateissa. Tämän havaitsi tohtori Markku Salomaa tutkiessaan presidentti Tarja Halosen toiminnan ristiriitaisuuksia kirjassaan Tarza.
Demlan puheenjohtajina on ollut puoluepoliittisesti aktiiveja juristeja, muun muassa Jorma Uitto, K.J. Lång, Jacob Söderman, Paavo Nikula, Jukka Kekkonen, Anneli Jäätteenmäki ja Martin Scheinin.
Suomen Demokraattiset Lakimiehet ry – nykyisin Suomen Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry – perustettiin vuonna 1954 lujittamaan kansandemokraattisen ja kommunistisen oikeustieteen asiantuntijoiden vaikutusvaltaa. Perustettaessa Demla määritteli tarkoituksekseen: ”Edistää perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista, toimia oikeusturva-, tasa-arvo- ja ympäristökysymyksiä sekä sosiaalista oikeudenmukaisuutta puolustavien lakimiesten yhdyssiteenä ja pitää yhteyksiä eri kansalaisjärjestöihin”. Se oli Suomi-Neuvostoliitto-Seuran ja Rauhanpuolustajien jäsen.
Demlan vaikutus suomalaiseen oikeuskäytäntöön on arvailun peitossa. Markku Salomaa luonnehtii yhdistystä: ”Olemassaolo ja tarkoitus pohjautui kylmän sodan aikana syntyneen vanhan maailmanjärjestyksen konseptiin ’kansandemokratiasta’ erotuksena liberaalista maailmanjärjestyksestä ja läntisestä valistusfilosofiasta. Yhdistys pyrki ’demokratisoimaan’ maan oikeus- ja yhteiskuntapolitiikan”.
Demlan vuoden 1972 ohjelma perustuu kapitalistisen talousjärjestelmän kritisoimiseen Karl Marxin ja Friedrich Engelsin tavoin. ”Taloudellinen valta on keskittynyt vientikapitalistien käsiin” ja että ”valtiovalta kokonaisuudessaankin on muuttunut elinkeinoelämän välineeksi.” Yksityisen kansalaisen asema nähtiin seurauksena luokkasuhteista:
”Suomalainen yhteiskunta ei ole kansanvaltainen yhteiskunta. Omistava vähemmistö kykenee nykyisessä Suomessa määräämään tärkeimmistä ratkaisuista. Omistavan vähemmistön välikappaleina toimivat ne yhteiskuntaryhmät, jotka eivät tiedosta omaa asemaansa työtä tekevän väestön piirissä. Kehitys on kulkenut epäkansanvaltaiseen suuntaan. Päätösvalta on tärkeiltä osilta keskittynyt kansainvälisille taloudellisille vallankäyttäjille, sekä valtion sisällä kotimaisen vientiteollisuuden käsiin ja laajenneelle hallintokoneistolle.”
Lukuisat Demlan jäsenet olivat aikoinaan EEC:n eli EU:n edeltäjän näkyviä vastustajia: ”Ei EEC, kyllä YYA”.
Yhdistys alkoi Urho Kekkosen valtakauden jälkeen muuntautua houkuttelemalla riveihinsä myös keskustalaisia ja sosialidemokraattisia juristeja.
Demlan menneisyyttä tutkaillut Salomaa luonnehtii yhdistyksen henkistä ja poliittista nykytilaa: ”DemLa on dramaattinen muinaisjäänne ajalta, jolloin tosiasiallista diktatuuria ajettiin demokratian nimessä, jolle olen antanut nimitykseksi demokratuuri. Toimii edelleen oikeuspoliittisena ja puolueisiin sitoutumattomana yhdistyksenä eikä sen nykyisellä johdolla ole täyttä käsitystä järjestön historiasta”.
Vain arvata voi, mitä yhdistyksen jäsenistö on voinut aiheuttaa maamme oikeuskäytäntöjen poliittiselle riippumattomuudelle etenkin silloin, kun vasemmistolaiset ovat pitäneet valtaa Suomessa ja oikeusministeriössä. Kriittisen informaation kasvu on pakottanut äärivasemmistolaiset menneisyytensä valvojat varovaisiksi. Esimerkiksi Kulttuurityöntekijäin Liiton arkistot ovat visusti säveltäjä Kaj Chydeniuksen suojeluksessa, turvassa sopimattomilta uteliailta.
