Maailma muuttuu eikä politiikka pysy perässä. Tätä ongelmaa on pohdittu Suomessakin pitkään. Viimeksi siihen paneutuivat Sitran toimeksiannosta Liisa Hyssälä ja Jouni Backman.
He vaativat kansanvallan rakenteiden peruskorjausta. Laaja raportti vaati vuoden työn ja se perustuu paitsi kirjoittajien rautaiseen kokemukseen myös lähemmäs 200 haastatteluun. Erittäin ansiokasta työtä.
Raportista toivottavasti keskustellaan. Itse ajattelin vauhdittaa keskustelua esittämällä radikaalimman vaihtoehdon. Kun raportti lähtee olemassa olevan järjestelmän viilauksesta, minua kiehtoo pohtia mitä tapahtuisi, jos politiikan disruptiolle annettaisiin vauhtia.
Mitä tuo tarkoittaa käytännössä? Esimerkiksi seuraavia asioita:
1) Korjataan puoluelakia niin, että poliittisen puolueen puheenjohtajista, puoluevaltuustosta ja -hallituksesta päättää puolueen jäsenistö suoralla äänestyksellä. Tällä hetkellä tuo on kiellettyä. Nykylain mukaan puolueen johdosta pitää päättää puoluekokouksessa. Suora jäsenvaali on mahdollista vain neuvoa-antavana. Tämä muutos antaisi päätösvaltaa jäsenille ja nopeuttaisi puolueiden käännöstä jäsenten kaipaamaan suuntaan. Puolueen ohjelmasta voisi edelleen päättää puoluekokous.
2) Säädetään että jokaisella jäsenellä on oltava sama jäsenmaksu ja jäsenyys raukeaa, mikäli jäsenmaksu on ollut maksamatta yli kalenterivuoden maksun erääntymisestä. Vapaajäsenet ja maksamattomat jäsenet vääristävät puoluejäsenyyttä.
3) Kielletään mahdollisuus olla yhtä aikaa kansanedustaja, kunnanvaltuutettu ja (ehkä) tulevan maakuntavaltuuston edustaja. Yksittäisen poliitikon kaksois- tai kolmoisrooli hämmentää. On vaikea nähdä, ketä esimerkiksi kaikissa kolmessa elimessä istuva poliitikko kulloinkin edustaa.
4) Tehdään uuden puolueen perustamisesta yhtä helppoa kuin kansalaisaloitteen allekirjoittaminen jo nyt on. Annetaan mahdollisuus tehdä se sähköisesti tunnistautumalla. Kannattajakorttien fyysinen kerääminen on perusteltua ainoastaan uusien puolueiden perustamisen vaikeuttamiseksi. Jos halutaan edistää disruptiota, pitäisi uuden puolueen perustamista helpottaa, ei vaikeuttaa. Mikäli puolue ei saa kansanedustajaa viiden vuoden aikana, purkautuisi puolue-status, muutoin toimintaa voisi toki jatkaa ja status palautuu, jos jälleen kerää nimet uudelleen.
5) Annetaan jokaiselle istuvalle kansanedustajalle mahdollisuus päättää kuukausittain, mille poliittiselle liikkeelle hänen puoluetukensa menee. Siis se 1/200 osa puoluetuesta ja eduskunnan kansliamäärärahasta. Tämä nopeuttaa uusien liikkeiden syntyä ja sitä kautta disruptiota. Jokainen puolue toki saisi esimerkiksi 5 prosenttia nykyisestä puoluetuesta kulloinkin olemassa olevien puolueiden kesken tasan jaettuna perusrahoituksena.
6) Tehdään kansanedustajuudesta määräaikainen. Kukin edustaja voi peräjälkeen istua vain kolme kautta. Yhden välikauden jälkeen voi toki jatkaa vielä uudet kolme kautta. Muutetaan sopeutumisjärjestelmää siten, että ensimmäisen kauden jälkeen vapaaehtoisesti luopuva saa lähtiessään korvauksena vuoden palkan, kahden kauden jälkeen puolen vuoden palkan ja kolmen kauden jälkeen ei mitään. Vaaleissa pudonneille avataan ansiosidonnainen työttömuusturva, joka tällä hetkellä ei ole mahdollista.
7) Säädetään poliittinen nimitysjäävi. Se tarkoittaa sitä, että nimitysasioissa poliittinen päättäjä (ministeri, pormestari tai vastaava) on jäävi päättämään tai esittelemään palkattuun tehtävään samaa puoluetta julkisesti edustavaa ihmistä. Jäävi päättäjä siis jättäytyisi sivuun päätöksestä, saman puolueen ihminen voitaisiin siis hyvin valita, jos jonkun toisen puolueen edustaja tai puolueeton päättäjä sen päättää. Poikkeuksena ainoastaan avustajat ja poliittiset valtiosihteerit, heidät toki voi päättäjä itse valita vaikka samasta puolueesta.
8) Kielletään puoluevero. Sitä peritään tyypillisesti poliittisista luottamustehtävistä 20-30 prosenttia ja se vääristää puoluetuen läpinäkyvyyttä. Jotta tästä ei aiheudu puolueille kohtuutonta ongelmaa, leikataan luottamuspalkkioita samalla tuo 20-30 prosenttia ja siirretään tuo raha puoluetukeen.
9) Vaaditaan puoluetukea saavilta puolueilta vuosittain julkista raporttia siitä, mihin toimiin puolueissa on ryhdytty puolueen jäsenten vaikutusmahdollisuuksien, läpinäkyvyyden ja yleisen vuorovaikutuksen lisäämiseksi. Raportointi ei maailmaa muuta, mutta noiden raporttien kautta parhaat käytänteet saattavat levitä laajemmalla. Lisäksi noita asioita joudutaan miettimään vähintään kerran vuodessa.
10) Jaetaan puolueille könttäsummana, puolueen koosta riippumatta, dataraha. Tuota rahaa (yhteensä luokkaa 5 miljoonaa euroa vuodessa) saa käyttää ainoastaan auktorisoiduilta tahoilta ostettavaan tietopohjaiseen tutkimukseen. Lisäehtona on, että tutkimuksen on tilattava kulloinkin vähintään kaksi puoluetta yhdessä. Kysymys voi olla selvityksestä, mielipidetutkimuksesta, kansainvälisestä vertailusta tai vastaavasta, joka on datapohjainen, joka liittyy politiikkaan ja jonka suorittaa korkeakoulu, julkisen hallinnon toimija tai riippumaton yritys. Kaikki näin tehdyt selvitykset on pakko julkistaa viimeistään vuosi niiden valmistumisesta.
Nämä ehdotukset on teknisesti helppo toteuttaa, kokonaisuus on suurin piirtein kustannusneutraali eikä kohtuuttomasti puutu puolueiden itsemääräämisoikeuteen. Lopputulos saattaa kuitenkin olla merkittävä, nuo kaikki yhdessä kun nopeuttaisivat parhaimmillaan huimasti politiikan disruptiota, läpinäkyvyyttä ja vuorovaikutusta.
