Elinkeinoelämän keskusliiton pääekonomisti Penna Urrila kirjoittaa kiinnostavasti suomalaisesta työmarkkinasta. Urrila tuo muun muassa esiin, että Suomen työmarkkinat ovat joustavuudessaan hyvää keskikastia. Urrilan kirjoitusta on hyvä täydentää muutamilla näkemyksillä ja yksityiskohdilla.
Urrila kirjoittaa aivan oikein, että esimerkiksi WEF:n kilpailukykyvertailussa palkanmuodostuksen joustavuus on todettu erityisen heikoksi Suomessa. Kyseessä ei ole pieni tai keskisuuri, vaan elefantin kokoinen ongelma. Suomen palkkajäykkyydestä ei noususuhdanteessa seuraa paljoakaan, mutta laskusuhdanteessa tai lama-aikana vaikutukset saattavat olla hyvin negatiivisia. Kokonaiskysynnän vähentyessä palkkataso ja/tai työn määrä ei Suomessa jousta ja seurauksena on talouden sopeutuminen työttömyyden kautta. Jos palkanasetanta olisi joustavampi, voitaisiin taantumassa paikallisesti sopien vähentää painetta ryhmäirtisanomisille.
Muun muassa edellä kuvatuista syistä ehdotimmekin taannoin yleissitovuuden lieventämistä ja päivittämistä tämän vuosituhannen tarpeisiin paremmin sopivaksi. Monet tahot olivat eri mieltä esityksestämme. Vastustuksen keskeisimpänä syynä lienee näiden tahojen pyrkimys betonoida nykyjärjestelmä ja siten myös oman asemansa siinä. Tällä mentaliteetilla on turha odottaa mitään todellista muutosta.
Suomen työmarkkinoilla on järkälemäinen ongelma ja sen nimi on rakennetyöttömyys. Suomen työttömyysaste on tällä hetkellä matalampi kuin se on ollut pitkään aikaan – trendi on 6,5 prosenttia. Mutta työttömyysaste on edelleen esimerkiksi OECD-maiden mediaania korkeampi. Vaikka työttömyyden viimeaikainen kehitys on ollut positiivista, on sen taso aivan liian korkea.
Entä, jos Suomen työmarkkinoiden joustavuus olisikin kansainvälistä keskitasoa? Vastaus on, että se ei riitä alkuunkaan. Suomessa verokiila on korkea ja viittä vaille OECD-maiden korkeimmat julkiset menot. Palkanasetanta on jäykkää, työnantajat ja työntekijät eivät kohtaa ja yksilökohtainen irtisanomissuoja on tavattoman vahva. Ei riitä, että työmarkkinamme toimii keskimääräisen hyvin – Suomen rakenteilla työmarkkinamme pitäisi olla yksi maailman joustavammista. Vain näin, työllisyysasteen pysyvän kasvun kautta, pystymme patoamaan tulevaisuuden veronkorotuspaineita. Tanskalaiset ovat ymmärtäneet tämän. Jospa ottaisimme heistä mallia?
Työmarkkinoiden joustavuuden kasvattaminen ei ole tavoite itsessään. Se on väline, jonka avulla pystymme alentamaan rakenteellista työttömyyttä, takaamaan paremmin yrityssektorin toimintaedellytykset suuremman työn tarjonnan kautta sekä siten viime kädessä rahoittamaan hyvinvointiyhteiskunnan palvelut.
Jos ja kun tavoittelemme seuraavalla vaalikaudella 75 prosentin työllisyyttä, tulisi kaikki työkalupakin työkalut olla käytössä. Työmarkkinoiden joustavoittaminen on yksi hyvä keino kansantalouden menestymisen tukemiseksi. Toivottavasti tuleva hallitus käyttää tätä vasaraa seuraavalla vaalikaudella.
