Heikot perustaidot kasaavat ongelmia

EK on huolissaan PISA-tuloksista, joiden mukaan heikko lukutaito yleistyy ja luonnontieteiden osaaminen laskee.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elinkeinoelämän keskusliitto EK kiirehtii vahvistamaan nuorten perustaitoja osaamistakuun avulla.

15-vuotiaitten tyttöjen ja poikien välinen lukutaidon osaamisero on Suomessa suurempi kuin missään muussa OECD-maassa, ilmenee tänään julkistetuista PISA-tuloksista. Heikkojen lukijoiden määrä on kasvanut erityisesti poikien osalta vuoden 2009 jälkeen.

Erinomaiseen lukutaitoon yltävien nuorten osuus (14,5 prosenttia) on säilynyt ennallaan (14,2 prosenttia vuonna 2009). Sen sijaan heikkojen lukijoiden osuus on lisääntynyt selvästi. Vuonna 2009 heikkoja lukijoita oli 8,1 prosenttia mutta vuonna 2018 jo 13,5 prosenttia kaikista oppilaista.

Suomessa yhä useampi nuori suhtautuu kielteisesti lukemiseen. Peräti 63 prosenttia suomalaispojista antoi myöntävän vastauksen väittämään ”Luen vain, jos on pakko”.

Suomalaisnuorten matematiikan osaamistaso on pysynyt ennallaan, mutta luonnontieteiden osaaminen on laskenut. Suomi oli luonnontieteiden osaamisessa Viron ja Japanin jälkeen kolmanneksi paras.

Erityisen huolestuttavaa on heikkojen lukijoiden määrän kasvu, arvioi EK:n johtava asiantuntija Mirja Hannula.

– Nyt on uskallettava kehittää peruskoulua. Ratkaisuksi tarjoamme perustaitojen osaamistakuuta. Se tarkoittaisi panostuksia kolmelle osa-alueella: lisää yksilöllistä tukea, oppimisanalytiikan käyttöönottoa sekä yläkoulun uudistamista mm. vahvistamalla siirtymistä ammatilliseen koulutukseen, Hannula toteaa tiedotteessa.

– Osaamistakuulla tarkoitetaan sen varmistamista, että jokaisella peruskoulun päättävällä on sujuvat luku-, kirjoitus- ja matematiikan taidot. Se on perusta kaikelle myöhemmälle oppimiselle, opiskelulle ja ylipäätään elämässä pärjäämiselle.

Hannulan mukaan oppivelvollisuuden pidentäminen ei ratkaise heikkojen perustaitojen ongelmaa.

Lukutaidon lisäksi on kiinnitettävä huomiota myös luonnontieteiden osaamiseen. Hannulan mukaan on tärkeää herättää nuorten kiinnostus matemaattis-luonnontieteellisten aineiden opiskeluun.

– Osaajatarve-ennakointien perusteella kasvussa ovat sellaiset työtehtävät, joissa tarvitaan luonnontieteiden osaamista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)